Suurin osa vesistöihin päätyvästä muovijätteestä on peräisin maalta, missä myös muovien raaka-aineet ja muovituotteet valmistetaan. Muovituotteita myös hyödynnetään eniten maalla, missä sijaitsevista moninaisista toiminnoista ja lähteistä ne leviävät ympäristöön.
© Suomen ympäristökeskus SYKE
Ympäristössä on siten suuria määriä sinne syystä tai toisesta päätynyttä muovijätettä, joka ajan kuluessa haurastuu mikromuoviksi. Suurin osa mikromuovista onkin syntynyt isommista muovituotteista joko haurastumisen tai kulumisen seurauksena.
Merkittävimpiä yksittäisiä mikromuovien lähteitä ovat muun muassa tieliikenne, muovituotteiden valmistuksessa käytetyt raaka-ainepelletit, tekonurmikentät ja muut keinoalustat sekä keinokuitutekstiilit.
Maalta kulkeutuvien päästöjen lisäksi vesiympäristössä syntyy myös suoria mikromuovipäästöjä, joita aiheuttavat muun muassa vesiliikenne ja satamatoiminnot, kalastus, vesiviljely ja rakentaminen.
Muovien yleisyyden takia myös mikromuovien lähteitä on runsaasti, eikä monenkaan osuudesta ympäristön kuormittajina ole toistaiseksi saatavilla tietoa. Tällaisia ovat esimerkiksi muovikomponentteja sisältävät pinnoitteet ja maalit.
Muovihiukkasten ominaisuudet vaikuttavat kulkeutumiseen
Mikromuovit voivat kulkeutua pitkiä matkoja etenkin vesireittejä pitkin. Suuret joet sekä hulevedet ja puhdistamattomat jätevedet ovat merkittäviä mikromuovien kuljettajia. Kevyet mikromuovihiukkaset voivat myös siirtyä paikasta toiseen ilmalaskeuman mukana.
Muovihiukkasten tiheys vaikuttaa paitsi niiden kulkeutumiseen veden mukana myös siihen, mihin ne lopulta ympäristössä päätyvät. Tiheyden lisäksi mikromuovien kulkeutumiseen ja niiden kertymiseen ympäristöön vaikuttaa muovipolymeerin lujuus ja kestävyys, etenkin suhteessa UV-säteilyyn.
Veden pinnalla kelluva muovi haurastuu vähitellen etenkin auringon UV-säteilylle altistuessaan. Kun veteen päätyneen muovihiukkasen pinnalle kertyy mikro-organismeista muodostunutta kasvustoa, biofilmiä, sen tiheys kasvaa, eli hiukkanen muuttuu raskaammaksi ja se alkaa vajota syvempiin vesikerroksiin. Syvemmissä vesikerroksissa UV-säteilyn vaikutus heikkenee ja mikromuovin haurastuminen ja pilkkoutuminen hidastuu.
Meriympäristöön päätyneet mikromuovit kertyvät rannoille ja merenpohjan sedimentteihin päätyen jopa kaikkein syvimpien syvänteiden pohjalle. Merenpohjia pidetäänkin mikromuovien ”loppusijoituspaikkoina”.
© Pinja Näkki
Meriympäristöstä enemmän tietoa kuin järvistä ja joista
Mikromuovien määrää meriympäristössä on selvitetty aina 2000-luvun alkupuolelta saakka. Euroopassa tutkimuksia on vauhdittanut meristrategiadirektiivi (2008/56/EY), johon sisältyy muiden seurattavien muuttujien ohella mikroskooppinen roska, mukaan lukien mikromuovit.
Euroopan aluemerien osalta mikromuovien määrää ja laatua on selvitetty etenkin pintavedestä, sekä merenpohjan sedimenteistä, rantahiekasta ja merieliöistä, kuten kaloista ja simpukoista.
© Maiju Lehtiniemi
Järvissä ja jokivesissä tutkimusta on tehty vähemmän. Tämä saattaa johtua ainakin osittain siitä, että roskaantumista ei ole huomioitu EU:n vesipolitiikan puitedirektiivissä (2000/60/EY5) vesimuodostumien hyvään tilaan vaikuttavien tekijöiden joukossa.
Mikromuovihiukkasten määrät ympäristönäytteissä vaihtelevat paitsi sen mukaan, mistä näyte on kerätty, myös sen mukaan, minkäkokoisia hiukkasia on mahdollista tutkia.
Mikromuovien leviämistä ja kulkeutumista maaperässä sekä maaperästä edelleen vesistöön on selvitetty vasta vähän. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on todettu esimerkiksi maaperään kertyvän mikromuovin ja maanparannusaineena käytetyn jätevesilietteen välinen yhteys.