Kesäpaikan kiinteistönvälittäjän viesti tammikuussa 2007 oli karu: ”Rajapyykit kateissa, tontin pinta-ala epäselvä, lainhuuto tekemättä, varainsiirtovero maksamatta, vesijättö lunastamatta, talon perustus osin sortunut, katto vuotanut, tulisijojen kunnosta ei tietoa ja talossa lisäksi huomattavia eri-ikäisiä vaurioita. Ostaja on tästäkin huolimatta valmis maksamaan kohteesta sovitun kauppasumman.”
Toisaalta perheemme kootut vaatimukset kesäpaikalle olivat myös tiukat: vanha iso talo vesistön äärellä, mielellään alle kaksi tuntia Helsingistä, eikä se saisi maksaa juuri mitään. Mynämäessä, Mietoistenlahden pohjoispuolella Laajoen rannalla sijaitseva vanha myllärin talo täytti vaatimuksemme. Talo oli ulkoa kaunis ja tontti mainio: vanha pihapiiri, vaahteroita, tammia, vanhoja omenapuita, suojainen lounaisrinne, joki ja myllyn rauniot vieressä.
Ajattelimme, että kyllä talosta ainakin kesäaikaisen retkikohteen saa, joten emme tee mitään ylimääräistä. Eipä se ihan niin mennyt.
Esitteen mukaan talo oli vuodelta 1895, mutta pian selvisi, että se oli siirretty 1870-luvulla Mynämäen Karjalan kylästä keskustaan koulurakennukseksi ja sieltä 1895 nykyiselle paikalleen. Olemme saaneet monelta taholta arvokasta tietoa talon historiasta ja vasta viime kesänä varmistui, että talon alkuperäinen rakennusvuosi on 1810.
Ennen vuotta 1920 rakennettuja rakennuksia on Suomessa vain noin kaksi prosenttia rakennuskannasta ja niistäkin pääosa on kerrostaloja. Yksi pieni motiivi talon ostoon olikin se, että voisimme pitää huolta parisataavuotiaasta harvinaisuudesta.
Hissun kissun
Huussittoman ja ovettoman talon kunnon vuonna 2008 kiteytti Mynämäkeen suuntautuneen Hinku-matkan yhteydessä professori Jyri Seppälä näin: ”Saanko mä ottaa valokuvia? Haluan näyttää vaimolle, millainen on oikeasti huonokuntoinen talo”.
Parin vuoden purku- ja siivoustöiden sekä suunnittelun jälkeen saatiin kunnostus pikkuhiljaa käyntiin vuonna 2010. Työt tehtiin isolta osin itse, mutta esimerkiksi pinkopahvitukset ja tapetoinnit jätettiin suosiolla ammattilaisille.
Talo oli ollut vuosikymmeniä lähes käyttämättömänä ja siellä olivat vierailleet oman elämänsä kiertotaloussankarit, jotka olivat tyhjentäneet alakerran. Onneksi into ei riittänyt vintille, josta muun roinan seasta löytyi runsaasti ovia, ikkunoita, karmeja, saranoita, heloja, listoja, puutavaraa ja muuta hyödyllistä rakennusmateriaalia. Ne tulivat hyötykäyttöön – esimerkiksi kaikki talon ovet karmeineen ja saranoineen saatiin rakennettua vintillä olevista materiaaleista. Vanhoja kahvoja ja lukkorunkoja hankittiin kirppiksiltä. Lisäksi hyödynsimme Auroran sairaalan ikkunaremontista aikoinaan talteen ottamiani satavuotiaita pokia.
Vintillä oli rakennustavaroiden lisäksi noin metrin kerros purua, sammalta, olkea, päreitä, pulloja, lehtiä, pahvilaatikoita, nauloja, kuolleita hiiriä, piikkilankaa, rapumertoja, rikkinäisiä huonekaluja, mopon moottoreita ja muuta tarpeellista. Puru, oljet ja sammal hyödynnettiin yläpohjan eristeenä. Lisäksi päälle laitettiin kerros kierrätyspaperista tehtyä puukuitueristettä. Huonekalut olivat valitettavasti äärettömän huonossa kunnossa, mutta vanhoja täyspuisia huonekaluja onneksi sai samalla hinnalla kuin uusia lastulevykalusteita IKEAsta.
Viimeisenä isona työnä teetettiin vuonna 2016 taloon perinteinen sinkitty peltikatto. Samana vuonna pidimme epäviralliset tupaantuliaiset ja vietimme samalla vaimoni ja minun yhteen laskettuja satavuotissynttäreitä.
Viisautta vuosien takaa
Luin hiljattain hankkeesta, jonka tavoitteena on ”suunnitella siirrettävä ja muuntojoustava puurakennus, jossa on käytetty vähähiilisiä rakennusratkaisuja.” Oivallinen tavoite, ja konseptissa on jotain tuttua.
Kesäpaikkamme on vuoden 1810 jälkeen siirretty kahdesti, sen tilajakoa on muutettu useasti, käyttötarkoitusta vielä useammin. Se on toiminut maatalona, kouluna, myllärin kotina, toimistona ja varastona sekä omakotitalona ja nyt kesäasuntona. Rakennusratkaisutkin lienevät vähähiilisiä: käsityönä lohkottujen kivien päälle on käsityönä tehty hirsitalo.
Jos tykkää remontoida eikä laske omalle työlleen hintaa, niin kyllä huonokin talo näköjään vähitellen muuttuu paremmaksi. Joka tapauksessa taloomme on varastoitu hiiltä taas ainakin sadaksi vuodeksi eteenpäin ja melkoinen määrä vanhoja rakennusosia ja -tarvikkeita on löytänyt paikkansa rakentamisen kiertotaloudessa. Paikallisten muistelut romahtamispisteessä olevasta rakennuksesta lämmittävät aina mieltä, joten maisemanhoidonkin kannalta työ lienee perusteltua.
Talo puutarhoineen on nykyään iso osa elämäämme tai ainakin elinkustannuksiamme. Kesäisin talo on hyvinkin aktiivisessa käytössä ja olemme viettäneet siellä muutaman joulunkin. Viikonloppuisinkin käymme usein mökkeilyn hiilipäästöjä lisäämässä. Perjantai-iltana Kampista lähtiessä tunnelma ja äänimaailma muuttuvat varsin perusteellisesti kahdessa tunnissa.
Jarmo Linjama, kehitysinsinööri, Suomen ympäristökeskus SYKE
Linjaman perheen kesämökki osallistui menestyksekkäästi Suomen kaunein koti -ohjelman Kesämökit-jaksoon vuonna 2022. Voit tutustua tarkemmin taloon katsomalla täyspitkän jakson (vaatii kirjautumisen Katsomo-palveluun) tai lyhytversion ilman tuomarikommentteja kirjautumatta.