Kiertotalouden rahoitusmahdollisuudet

Kiertotalous on tunnistettu keskiseksi keinoksi siirtyä kohti ilmastoneutraalia, luonnon kantokykyä edistävää, resurssitehokasta ja kilpailukykyistä taloutta ja tämän mahdollistamiseksi kiertotaloutta tukevia rahoituksia käynnistyy säännöllisesti eri rahoittajien toimesta. Tutustu sivustolta ajankohtaisiin kiertotalouden rahoitushakuihin.
 

Kiertotalous-Suomen kooste kiertotalouden rahoitusmahdollisuuksista

Sivulle on koottu tietoa vähähiiliseen kiertotalouteen liittyvistä ajankohtaisista rahoituslähteistä ja -hauista. 

Suomen akatemian haut

Suomen akatemian tutkimusrahoitus on nyt haettavana. Hakuja on auki useampia ja niistä monet varmasti sopivat myös kestävyystutkijan rahoittamiseen. 

Muiden säätiöiden rahoitushaut

Omaan tekemiseen tai tutkimukseen sopiva rahoitus saattaa löytyä Aurora-tietokannasta.

Jatkuvia rahoitushakuja

 

EAKR

 

Valtakunnalliset teemat

Mitä: rahoitusta TKI-toimintaan muun muassa seuraavissa kiertotalouden teemoissa:

  • Kiertotalouden ja sitä tukevan korkean jalostusasteen biotalouden TKI-toiminta (mm. ympäristöä säästävät tuotteet ja menetelmät; hiilen kierron TKI-toiminta ja –demonstraatiot; tiekarttojen valmistelu; jätteen synnyn ehkäisy ja uudelleenkäyttö; innovatiiviset hankinnat; luonnonvaratietojen digitaalinen hyödyntäminen; ravinnekierron TKI)
  • Kiertotalous ja korkean jalostusasteen biotalous yritystoiminnassa (mm. liiketoiminta- ja markkinaosaaminen; uudet tuote- ja palvelukonseptit; tuotesuunnittelu; ekosysteemit, osaamiskeskittymät ja verkostot; teolliset symbioosit; digitaaliset alustat; luontopohjaiset ratkaisut; vesien kestävä käyttö ja uudelleenkäyttö)

Kenelle: Yritykset, kunnat ja kuntayhtymät, muut alueelliset toimijat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yhdistykset ja säätiöt. Budjetti ja aikataulu: vajaat 200 miljoonaa euroa ohjelmakaudella 2021-2027, useita eri rahoitushakuja alueittain.

 

Lisätietoja:

  • Tiedot alueittain Rakennerahastot.fi-sivulla.
  • EAKR-rahoitusta alueillaan koordinoivat maakuntien liitot.

Ympäristöministeriön teemat

Mitä: rahoitusta kehittämiseen ja kokeiluihin seuraavissa teemoissa:

  • tuote palveluna –konseptit, jakaminen ja yhteiskäyttö sekä korjaaminen ja uudelleenvalmistus;
  • resurssitehokkuus ja uudet toimintamallit tuotantokapasiteetin ja sivuvirtojen jakamiseksi;
  • kierrätys, lajittelu ja kestävät logistiikkaketjut sekä näihin liittyvät palvelukonseptit;
  • älykäs materiaalien hallinta; • innovatiiviset hankintamallit julkisissa hankinnoissa; sekä
  • luontopohjaiset ratkaisut ja ravinteiden kierto sekä hyötykäyttö.

Kenelle: Yritykset, kunnat ja kuntayhtymät, muut alueelliset toimijat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, yhdistykset ja säätiöt. Hankkeiden tulee lähtökohtaisesti olla useampien toimijoiden yhteistyöhankkeita sekä useamman maakunnan alueella toteutettavia.

Budjetti ja aikataulu: 11.5 milj. euroa, 1.11.2021-31.12.2027; useita eri hakuja

Lisätietoja: Hämeen ELY-keskus: Johanna Jalonen, johanna.jalonen@ely-keskus.fi, p. 0295 025 154.

Suomen kestävän kasvun ohjelma (RRF)

Mitä: EU:n elvytysrahaston (RRF) mahdollistamaa TKI- ja investointirahoitusta eri teemoihin, kuten:

  • teollisuuden vähähiilinen kiertotalous, digitalisaatio ja palvelukehitys (4 milj. €, TKI-hankkeet);
  • kasvuyritysten vihreän siirtymän innovaatiorahoitus (20 milj. €, TKI-hankkeet).

Kenelle: yritykset, pk-yritykset, tutkimusorganisaatiot.

Budjetti & aikataulu: Rahoitus myönnetään vuosina 2022-2023 (pl. akkuteollisuus) ja hankkeiden tulee päättyä viimeistään 31.12.2025.

Lisätietoja: Business Finlandin kampanjasivu Suomen kestävän kasvun ohjelmasta (businessfinland.fi)

Horisontti Eurooppa -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma

Mitä: EU:n tutkimuksen ja innovoinnin keskeinen rahoitusohjelma, joka auttaa torjumaan ilmastonmuutosta, saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja tukee EU:n kilpailukykyä ja kasvua. Puiteohjelma rahoittaa mm. seuraavia teemoja:

  • Digitaalitalous ja -teknologia, teollisuus ja avaruus: ympäristöneutraali ja digitalisoitu tuotanto
  • Elintarvikkeet, biotalous, luonnonvarat, maatalous ja ympäristö: kierto- ja biotalouden edistäminen

Kenelle: yrityksille ja tutkimuslaitoksille/tutkijoille.

Budjetti ja aikataulu: 95.5 mrd. euroa vuosina 2021-2027, useita eri rahoitushakuja.

Lisätietoja:

EU:n LIFE-ohjelma

Mitä: ympäristölle, luonnonsuojeluun ja ilmastotoimiin kohdistuva rahoitusohjelma, jossa ”kiertotalous ja elämänlaatu” on yksi painopisteistä. Rahoitettavat hankkeet pyrkivät myötävaikuttamaan EU:n ympäristötavoitteiden toteutumiseen ja keskittyvät usein uusien teknologioiden sekä käytäntöjen pilotointiin tai demonstrointiin. Tavanomaisten LIFE-hankkeiden ohella strategiset LIFE-hankkeet syntyvät kansallisista ja alueellisista tarpeista.

Kenelle: tutkimuslaitokset, kunnat, yritykset, järjestöt, julkisorganisaatiot. Rahoitusta haetaan yleensä useamman tahon konsortiona (n. 3-7 kumppania), mutta sitä voi hakea myös yksin.

Budjetti ja aikataulu: 5.4 mrd. euroa ohjelmakaudella 2021-2027, useita eri hakuja.

Lisätietoja:

Digitaalinen Eurooppa -ohjelma

Mitä: Ohjelma tukee digitaalisten valmiuksien kehittämistä ja teknologian käyttöönottoa erilaisten avustusten ja hankintojen kautta. Kyseessä ei ole TKIohjelma, vaan ohjelmalla pyritään vastaamaan digitalisaation investointitarpeisiin, edistämään Euroopan kilpailukykyä ja yhteiskunnan digitalisoitumista sekä saamaan konkreettisesti käyttöön digitaalisia ratkaisuja. Vihreä siirtymä on yksi ohjelman painopisteistä.

Kenelle: yritykset, julkishallinto, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, kunnat.

Budjetti ja aikataulu: 7.6 mrd. euroa ohjelmakaudella 2021-2027, useita eri hakuja.

Lisätietoja:

Interreg Eurooppa -ohjelma

Mitä: Ohjelmaa keskittyy alueiden väliseen yhteistyöhön ja -toimintaan sekä yhteisöjen sitouttamiseen. Tavoitteena on luoda tilaa uusille ideoille, erilaisille näkökulmille ja kollektiiviselle oppimiselle. Alueiden yhteistyöhankkeissa projektin osapuolet tunnistavat yhteisen intressin ja edistävät sitä 3-5 vuotta. Kaksi ohjelman hankekategorioista ovat ”vähähiilinen talous” sekä ”ympäristö ja resurssitehokkuus”.

Kenelle:

  • Paikalliset, alueelliset ja kansalliset viranomaiset;
  • kasvu- ja työinvestoinneista tai kansainvälisestä EU-yhteistyöstä vastaavat hallintoviranomaiset;
  • virastot, tutkimuslaitokset, sekä teema- ja kansalaisjärjestöt.

Budjetti ja aikataulu: 1-2 milj. € per hanke, yhteensä 359 milj. € vuosina 2021-2027. Useita eri rahoitushakuja ohjelmakauden aikana.

Lisätietoja:

InvestEU-ohjelma

Mitä: Ohjelma tukee kestäviä investointeja, innovaatioita ja työpaikkojen luontia. Tavoitteena on käynnistää yli 372 miljardin euron edestä julkisia ja yksityisiä investointeja mm. Euroopan investointipankin (EIP) ja Pohjoismaiden investointipankin (NIB) myöntämillä lainantakauksilla. Ohjelma tukee kiertotaloutta, joka on tunnistettu osana Kestävä infrastruktuuri -rahoitusaluetta. Muut rahoitusalueet ovat tutkimus, innovaatiot ja digitalisaatio; pienet- ja keskisuuret yritykset; sekä sosiaaliset investoinnit ja taidot.

Kenelle: pienet ja keskisuuret yritykset sekä julkiset tahot.

Budjetti ja aikataulu: yhteensä 26.2 mrd. € lainantakauksiin ohjelmakaudella 2021- 2027. Useita rahoitushakuja ohjelmakauden aikana.

Lisätietoja:

Euroopan Innovaatiorahasto

Mitä: Tarkoituksena on tukea innovatiivisia teknologioita Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja EU:n globaalin kilpailukyvyn kasvattamiseksi. Rahaston varat tulevat olemaan peräisin EU:n päästökaupan päästöoikeuksien huutokauppatuloista vuosilta 2020- 2030. Rahasto keskittyy erittäin innovatiivisiin teknologioihin; isoihin lippulaivahankkeisiin; innovatiivisiin vähähiilisyysratkaisuihin; sekä pienen mittakaavan hankkeisiin, jotka voivat tuoda merkittäviä päästövähennyksiä. Teemat painottuvat ilmastonäkökulmaan ja tukevat myös kiertotaloutta (esim. CO2:n talteenotto ja hyödynnys).

Kenelle: yritykset (suuren ja pienen mittakaavan hankkeille, yli/alle 7.5 milj. €)

Budjetti ja aikataulu: 10 mrd. euroa ohjelmakaudella 2020-2030.

Lisätietoja:

Bio & Circular Finland -ohjelma

Mitä: Business Finlandin ohjelma rahoittaa bio- ja kiertotalouden innovaatioekosysteemien synnyttämistä sekä yritysten TKI-hankkeita. Ohjelma myös tukee yrityksiä kansainvälistymisessä monin tavoin, kuten verkostojen rakentamisessa EU-rahoitukseen liittyen.

Kenelle: kansainvälisille markkinoille tähtäävät kasvuhaluiset ja -kykyiset yritykset sekä niiden muodostamat ekosysteemit.

Aikataulu: 2018-2022.

Lisätietoja: Business Finlandin Bio and circular Finland -ohjelmasivu (businessfinland.fi)

60 miljoonaa post-korona innovaatioille

European institute of Innovation and Technology (EIT) julkaisi valtavan tukipaketin Covid-19 viruksesta johtuvien rajoitusten tuottamien taloudellisten ja sosiaalisten haasteiden ratkaisemiseen. EITillä on kaksi rahoitusinstrumenttiä, joiden avulla toipumista vauhditetaan.

Venture Support Instrument on tarkoitettu start-upeille, kasvuyrityksille ja pk-yrityksille, joiden investoinnit ovat kuivuneet koronan vuoksi. EIT:n lisätuki (rahoitus, tekninen apu ja verkosto) auttaa sopeutumaan kriisiin ja löytämään uusia kasvun mahdollisuuksia.

Pandemic Response Projects on uusien innovaatiohankkeiden käynnistämiseksi luotu ohjelma, jossa etsitään innovaatioita ja uusia ratkaisuja nykyisen kriisin ratkaisemiseksi ja uusien vastaavien kriisien ehkäisemiseksi.

EITin 60 miljoonan euron rahoitus suunnataan terveyteen, ilmastonmuutokseen, digitalisointiin, elintarvikkeisiin, kestävään energiaan, kaupunkiliikenteeseen, valmistukseen ja raaka-aineisiin liittyviin innovaatioihin. EIT:n kahdeksan osaamis- ja innovointiyhteisöä ovat reagoineet kriisiin ja uusia yleiseurooppalaisia avustuksia näihin toimiin julkaistaan lisää tulevina viikkoina.

Kiertotalouskaupunkien avustusalusta julkaistu

Nettialusta Circular City Funding Guide on tehty EU:n Urban Agenda Partnership -ohjelmassa. Kehittämisessä ovat olleet mukana Euroopan investointipankki, Euroopan komissio sekä alan asiantuntijoita. Sivuille on kerätty yli 100 rahoituslähdettä, caseja, tietoa kiertotalouskaupungeista sekä kirjasto. Alusta tarjoaa tietoa kiertotalouden rahoituksesta ja ja tukea kiertotalouden kehittämiseen kaupunkiympäristössä.

Sivuston aineistot on koottu kahdelle pääkohderyhmälle: avustusten hakijat sekä kiertotaloushankkeiden rahoittajat kaupungeissa. Hakijat voivat olla paikallishallintoa, yrityksiä ja muita kaupunkiympäristön toimijoita. Rahoittajat voivat olla rahoitusyhteisöjä ja viranomaisia, jotka haluavat rahoittaa kiertotalousohjelmia.

Business Finland tarjoaa rahoitusta materiaalikatselmusten toteuttamiseen

Materiaalikatselmuksen avulla päästään kiinni yrityksen toiminnassa syntyvään hävikkiin ja löydetään keinoja hävikin vähentämiseen sekä sivuvirtojen tehokkaampaan hyödyntämiseen.

Rahoitus kattaa 50 % katselmusprojektin kokonaiskustannuksista. Avustusta on mahdollista saada enintään 15 000 € jokaista katselmusta kohden.

Joint Initiative on Circular Economy (JICE)

Pankkien 10 miljardin euron rahoitusohjelma kiertotalouteen EU:n viisi suurta pankkia ja Euroopan Investointipankki ovat lanseeranneet 10 miljardin euron rahoitusohjelman tukeakseen kestävää kiertotaloutta. Puolalainen BGK, ranskalainen CDC, italialainen CDP, espanjalainen ICO sekä saksalainen KfW sitoutuvat tukemaan Euroopan unionin kiertotalousohjelmia ja -projekteja jätteen vähentämisessä, resurssitehokkuuden kasvattamisessa ja kiertotalousinnovaatioiden lisäämisessä vuoteen 2023 asti. Rahoitusohjelman on nimeltään Joint Initiative on Circular Economy (JICE) ja se tukeutuu Euroopan komission kiertotaloustyöhön.

Rahoitusta on tarjolla kaikkiin kiertotalouden vaiheisiin lähtien kestävästä tuotesuunnittelusta, elinkaaren pidentämisestä, kunnostamisesta ja korjaamisesta päätyen jätteen ja jätevesien hyötykäyttöön. Ohjelma tähtää materiaalien arvon säilyttämiseen mahdollisimman pitkään. Ohjelma tukee myös digitalisaatiota ja ICT-teknologioita, jotka edistävät kiertotalouden bisnesmallien käyttöönottoa.

Tarjolla rahoitusohjelmassa: lainoja, investointitukia tai takuita hakijasta ja projektista riippuen. Ohjesivut ja hakeminen tapahtuu englanniksi. Ei erillisiä hakuaikoja.

Haku on tarkoitettu sekä kunnallisille toimijoille että eri kokoisille yrityksille ja tutkimus- ja innovaatioprojekteille

Muita jatkuvia rahoitushakuja:

  • ELY-keskusten rahoitusmahdollisuudet
  • Ympäristöministeriön tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus
  • Työ- ja elinkeinoministeriön rahoitus
  • Maa- ja metsätalousministeriön tutkimus- ja kehittämishankerahoitus
  • Rakennerahastot (EAKR ja ESR)
  • Maaseuturahasto (Maaseutu.fi)
  • EU-rahoitus
  • Suomen teollisuussijoitus (tesi.fi)
  • Ilmastorahasto (ilmastorahasto.fi)

Linkkejä rahoittajiin ja rahoituksen myöntäjiin:

Kuntien ilmastorahoitus (Motiva)

Canemure-hankkeen ylläpitämä tietopankki rahoituksesta

Biotalouden rahoituslähdepankki

Lisätietoja

  • Suunnittelija Inka Mäkiö Turun ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
  • Tutkimusvastaava, Lehtori Piia Nurmi Turun ammattikorkeakoulu, etunimi.sukunimi@turkuamk.fi
  • Tutkija Hanna Savolahti Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 1.6.2017 klo 13.53, päivitetty 22.9.2023 klo 13.12
  • Tulosta sivu