Yksi osahankkeemme tavoitteista on edistää rakennusjätteiden syntypaikkalajittelua. Aloittaessamme hanketta alkuvuonna, selvitimme monelta taholta, mistä meidän kannattaisi ottaa mallia. Tyypillisesti suositeltiin ottamaan oppia jo toimivista lajittelukäytännöistä, joita kerrottiin Suomessa olevan.
Edistyksellisen työmaan löytäminen oli erittäin työlästä tai oikeastaan mahdotonta. Muutamilla edistyksellisiksi kehutuilla työmailla kävimme paikan päällä, mutta niissäkään ei ollut tarjolla erityisen hyviä käytäntöjä. Oletimme asioiden hoituvan Etelä-Suomessa muuta maata paremmin, mutta mikään ei puoltanut tätäkään oletusta.
Työmaalla lajitellaan jätteistä yleensä metallit, puut ja mahdollisesti kiviainekset erilleen, minkä jälkeen loppu on sekalaista rakennusjätettä. Osalla työmaista kaikki rakennusjäte vaarallisine jätteineen menee edelleen samalle lavalle, mikä kävi ilmi CIRCWASTE-hankkeen tiimoilta tehdyssä rakennusjätteen tarkastelussa.
Rakennusjätteistä 70 % pitäisi hyödyntää materiaalina
Alkuvaikeuksien jälkeen oletimme, että ehkä lajittelu oli edistyksellistä, mutta emme vaan osanneet etsiä oikeita työmaita. Ehkä olimme kysyneet vääriltä tahoilta. Kesän tullen oli pakko todeta, ettei rakennusjätteiden syntypaikkalajittelu taida toimia Suomessa erityisen hyvin.
Jätedirektiivi edellyttää, että vuoteen 2020 mennessä kaikesta rakennusjätteestä 70 % pitää hyödyntää materiaalina. Jäteasetuksessa säädetään puolestaan, miten rakennusjätteen erilliskeräys tulisi toteuttaa. Joensuun alueella ei ole ollut vaikeuksia löytää rakennusalan yrityksiä, jotka haluavat kehittää lajittelua. Intoa selvästi on. Monet myös tiedostavat alan jämähtäneisyyden. Mikä sitten on ongelma?
Hidasteita on monia, joista nostan esille kaksi keskeistä. Ensinnäkin rakennusalalla ei ole riittävää syytä tarttua toimeen. Kiire on työmaalla armoton ja työmaat ovat ahtaita. Jätehuollon toteuttami-sessa merkittävin kriteeri on hinta. Työmaalla ollaan tyytyväisiä, kunhan jätteet saadaan pois silmistä ja hinta on halpa. Kuljetusliikkeelle ei ole sen suurempaa merkitystä, miten jätteet on lajiteltu, kunhan kuljetettavaa riittää.
Jätteiden vastaanottaja – esimerkiksi kunnallinen jätehuoltoyhtiö – voi vaikuttaa lajittelukäytäntöihin nostamalla lajittelemattoman rakennusjätteen hintaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jätteet lajiteltaisiin, vaan ne voidaan edelleen viedä lajittelemattomana toiselle vastaanottajalle.
Lajittelua kehitetään vasta sitten, kun on pakko. Silloin kun hinta on liian kallis maksettavaksi. Vielä tällä hetkellä lajittelemattomuus kannattaa.
Valvontaa tarvitaan
Rahan ohella motivaatio voisi syntyä valvonnan tehostumisen myötä. Työmaa olisi velvollinen lajittelemaan jätteet työmaan koon ja arvioidun jätemäärän mukaisesti tai muuten tulisi keppiä. Kuinka moni noudattaisi auton pysäköintiä koskevia sääntöjä, ellei sanktiouhka olisi niin ilmeinen kuin se on?
Pakon puuttumisen ohella toinen merkittävä edellytys lajittelun kehittämiselle on yhteistyö. Kiertotalouden saavuttamisessa korostuu yhteistyön tärkeys. Lajittelun kehittämisessä jonkun tulee ensin kiinnostua asioiden edistämisestä ja muiden tulisi lähteä mukaan idean jatkojalostamiseen. Jos pyrkimystä yhteistyöhön ei ole, ei lajittelua voida kehittää.
Lajittelun voi tietenkin toteuttaa myös koneellisesti, mutta tällöin jätteen materiaalina hyödyntämisen mahdollisuudet ovat paljon rajallisemmat ja hukataan suuri määrä käyttökelpoisia materiaaleja.
Matti Mikkelä, Projektipäällikkö, Puhas Oy