Kiertotalouden palvelukeskus – työkaluja ja tukea

Suomen ympäristökeskuksen perustama kiertotalouden palvelukeskus koordinoi Circwaste-hanketta. Palvelukeskus tarjoaa alueellisille toimijoille asiantuntijatukea sekä jakaa tietoa kiertotalouden hyvistä käytännöistä.

Asiantuntija-apua ja tutkimustietoa käytännön tueksi

Käytännössä palvelukeskuksen asiantuntijat tarjoavat kiertotalouden toimijoille esimerkiksi materiaalikatselmuksia, ympäristö-, kustannus- ja työllisyysvaikutusten arviointia sekä kehittävät kiertotalouden indikaattoreita. Suomen ympäristökeskus tekee lisäksi kiertotalouden kannalta kriittisten tekijöiden analysointia, jossa hyödynnetään hankkeessa toteutettuja kokeiluja, sekä etsii ratkaisuja tarkasteluissa esiin nousseisiin ongelmiin ja hidasteisiin. Tavoitteena on myös käynnistää uusia hankkeita.

Hyvät esimerkit monistetaan

Palvelukeskus jakaa tietoa materiaalitehokkaista julkisista hankinnoista, haitallisista aineista, teollisten symbioosien perustamisesta sekä uusien aloitteiden rahoitusmahdollisuuksista. Palvelukeskus tukee erityisesti alueellisia työryhmiä sekä valikoitua edelläjävijäkuntien joukkoa. Hyviä esimerkkejä kiertotaloudesta kerätään Materiaaliloikka.fi -verkkosivustolle.

Kiertotalouden viesti kulkemaan

Viestintä ja tiedonvälitys ovat keskeisessä roolissa hankkeen toteutumisen kannalta. Palvelukeskus tarjoaa näkyvyyttä hankkeen ydinalueiden toimille sekä osahankkeille. Lisäksi se levittää tietoa kansallisista ja kansainvälisistä kiertotalouden hyvistä käytännöistä.

Lisätietoja:

Tutkija Hanna Eskelinen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 10.10.2018 klo 10.43, päivitetty 9.10.2018 klo 15.35