Lahti

Aurinkopaneelit Lahden hoivakoti Aavattaressa. © Lahden kaupunki

120 000 asukkaan Lahti on Suomen 8. suurin kaupunki ja 6. suurin kaupunkialue. Urheilukaupunkina arvostettu Lahti tunnetaan kansainvälisesti myös ympäristö- ja muotoiluosaamisesta sekä korkeatasoisista kulttuuripalveluista. Lahden seudun kiertotaloustoimijoita ovat mm. Päijät-Hämeen jätehuolto (PHJ), LAMK, LUT ja LADEC sekä iso joukko yrityksiä.

Mitä Lahdessa on jo tehty kiertotalouden edistämiseksi?

PHJ:n vuoden 2017 alusta käyttöön ottama lajittelulaitos, joka kykenee erottelemaan seka-, energia- ja rakennusjätteestä edelleen materiaalihyödynnettäviä jakeita. Erottelu perustuu erilaisiin mekaanisiin sekä optisiin erottimiin. 

Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartta määrittelee tavoitteet ja toimenpiteet kiertotalouden saavuttamiseksi Päijät-Hämeen alueella. Tiekarttaan valikoitui viisi teemaa, joihin on listattu tarkemmat aihekohtaiset toimet.

Asukkaiden tietoisuuden lisääminen kiertotaloudesta ja luonnonvarojen kulutuksen vähentämisestä Lahden ympäristöneuvonnan sekä ympäristökasvatuksen kautta.

Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki vuonna 2021

Lahti on ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina nimitetty Euroopan ympäristöpääkaupungiksi Oslossa järjestetyssä finaalitilaisuudessa 20.6.2019. Euroopan ympäristöpääkaupunki -nimitys on Euroopan komission tunnustus kaupungille, jotka ovat ympäristötoiminnan edelläkävijöitä, toimivat esimerkkeinä muille kaupungeille sekä kehittävät innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin. Nimitys tarkoittaa sitä, että vuonna 2021 Lahdessa järjestetään lukuisia kansainvälisiä ja paikallisia ympäristöalan tapahtumia.

Tavoitteet Edelläkävijäkuntana

  1. Yhteistyötä kaupunkien välillä uusien kiertotalousinnovaatioiden löytämisessä, pilotoinnissa ja laajemmassa käyttöönotossa
  2. Kansainvälistä edelläkävijäasemaa ympäristökaupunkina
  3. Asukkaiden laajemman tietoisuuden kasvua luonnonvarojen kestävään kulutukseen liittyen
  4. Innostavaa ilmapiiriä uusien asioiden edistämiseen ja kehittämiseen yhdessä

Lisätietoa

Julkaistu 20.11.2017 klo 8.48, päivitetty 15.12.2022 klo 11.34

  • Tulosta sivu