Lahden tavoitteena on olla jätteetön kestävän kulutuksen kaupunki vuonna 2050 - uusi kiertotalouden tiekartta hyväksytty

Uutinen 15.12.2022 klo 10.43
© Visit Lahti -kuvapankki

Lahden kaupunginhallitus on hyväksynyt kaupungille uuden kiertotalouden tiekartan. Lahden tavoitteena on olla jätteetön kestävän kulutuksen kaupunki vuonna 2050. Kiertotalouden tiekartta ohjaa toimintaa tähän tavoitteeseen. 

Siirtyminen kiertotalouteen on Lahden alueelle merkittävä mahdollisuus. Kiertotalous on keino, jolla lisätään alueen elinvoimaa ja työllisyyttä. Samalla se vähentää luonnonvarojen ja energian kulutusta. Kiertotalous myös edistää Lahden tavoitetta olla hiilineutraali kaupunki vuonna 2025.

"Lahdessa toimii kiertotalouden ekosysteemejä sekä yritysklustereita, joissa kiertotalous on tärkeä osa liiketoimintaa, esimerkiksi Kujalan kiertotalouden ekosysteemi sekä Päijät-Hämeen Viljaklusteri. Lahden alueella on myös vahvaa kiertotalouden tutkimus- ja koulutusosaamista, jota LAB-ammattikorkeakoulu, LUT-yliopisto ja Helsingin yliopisto sekä Koulutuskeskus Salpaus edistävät. Esimerkiksi LAB-ammattikorkeakoulun Kiertotalouslaboratorio tukee suoraan yritysten kiertotaloustoimintaa", kertoo ympäristökoordinaattori Jenni Rahkonen Lahden kaupungilta.

Tiekartan painopisteitä ovat koulutus ja osaaminen, kiertotaloutta edistävät julkiset hankinnat, rakentaminen, ruoka ja materiaalikierrot. Tiekartan toimenpiteet viedään seurattavaksi kaikille avoimeen Lahden ympäristövahti-palveluun.

Kiertotalous rakennetaan yhdessä

Lahden kiertotalouden tiekarttaa suunniteltiin laajassa yhteistyössä kaupungin henkilökunnan ja sidosryhmien kanssa. Työpajoihin ja kommentointiin osallistui yli 100 henkilöä kaupunkiorganisaatiosta sekä muun muassa konserniyhtiöistä, oppilaitoksista, korkeakouluista, yrityksistä ja yhdistyksistä.

"Keskusteluissa ja työpajoissa tunnistettiin, että erityisesti kiertotaloutta edistäviä julkisia hankintoja sekä henkilöstön kiertotalousosaamista halutaan kehittää. Lisäksi yhteistyötä sidosryhmien kanssa kiertotalouden aiheiden parissa halutaan lisätä", Rahkonen sanoo.

"Yritykset ja asukkaat halutaan vahvemmin mukaan suunnitteluun ja valittujen toimien toteuttamiseen. Näitä toimia ovat esimerkiksi kiertotalousviestintä, osallistaminen sekä yritysten liiketoimintamahdollisuuksien parantaminen."

Kiertotalouden keskeinen tavoite on säästää luonnonvaroja ja pitää luonnosta jo otetut materiaalit ja raaka-aineet pitkään käytössä. Kiertotaloudessa jakaminen, vuokraaminen ja kierrättäminen ovat tärkeitä vaihtoehtoja tavaroiden omistamiselle.

Lisää aiheesta

Lisätietoja

  • ympäristökoordinaattori Jenni Rahkonen, Lahden kaupunki, p. 044 482 6646, jenni.rahkonen@lahti.fi

Kymmenen Circwaste-hankkeen edelläkävijäkuntaa – Ii, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Turku ja Vantaa – ovat sitoutuneet viemään kiertotaloutta kunnianhimoisesti ja konkreettisesti eteenpäin.

Vuonna 2019 julkaistiin kolmen Circwaste-edelläkävijäkunnan – Porvoo, Riihimäki ja Vantaa – tiekartat. Vuonna 2020 Ii, Jyväskylä ja Rovaniemi julkaisivat kiertotalouden tiekarttansa.Turun tiekartta valmistui vuonna 2021, Lahden tiekartta vuonna 2022.


  • Tulosta sivu