The Circular Classroom kasvattaa kiertotalousnatiivien sukupolvea

Uutinen 24.5.2019 klo 15.38
Leyla Acaroglu
Kuvassa kiertotalousasiantuntija Leyla Acaroglu © Walki Group Oy

The Circular Classroom -ohjelma kannustaa opettajia ja oppilaita mukaan kiertotalouden maailmaan suunnittelemaan positiivista muutosta. Ohjelman avulla kukin voi tahollaan tutustua muutoksentekijöihin ja ryhtyä käytännön toimiin omassa arjessa ja yhteisössään. Osallistavien oppimateriaalien avulla voi oppia lisää systeemiajattelusta, kestävästä kehityksestä ja ongelmanratkaisusta sekä siitä, miten niitä soveltamalla on mahdollista siirtyä lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen.

Kiertotalouden opetusmateriaalien puute synnytti idean

The Circular Classroom -sivusto on osa teknisiä laminaatteja ja suojapakkauksia valmistavan Walki Groupin yritysvastuuohjelmaa ja kansainvälisen ilmastotyön konkreettisia toimenpiteitä. Kiertotalouteen liittyvien laadukkaiden ja yhtenäisten opetusmateriaalien puute sai Walkin ideoimaan hankkeen, jolla vahvistetaan kiertotalouden ymmärrystä nuorten aikuisten keskuudessa. Toimenpiteeksi valikoitui pedagoginen näkökulma ja Suomen lukiot, joissa kasvaa uusi kiertotalousnatiivien sukupolvi.

Walki Groupin toimitusjohtaja Leif Frilundin mukaan Walki haluaa olla mukana varmistamassa, että jokainen nuori tuntee kiertotalouden peruskäsitteet ja ymmärtää ilmiön yhteiskunnallisen merkityksen.

"Uskomme, että kiertotalouden avulla ratkaistaan suuria tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita. Mitä parempi ymmärrys nuorilla on kiertotaloudesta työelämään siirtyessään, sitä paremmat edellytykset heillä on olla mukana kehittämässä maapallon kannalta kestäviä ratkaisuja", Frilund tiivistää.

Käytännön työkaluja opettajille kiertotalouden opettamiseen

The Circular Classroomin avulla voi tutustua kolmen moduulin avulla käsitteisiin, jotka auttavat siirtymään lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen. Nämä moduulit ovat Kestävä kehitys, Systeemit sekä Muotoilu ja luovuus. Videot ja ladattavat harjoituskirjat on suunniteltu luokassa tapahtuvaan oppimiseen, kun taas opettajan tukimoduuli tarjoaa opettajille lisämateriaaleja kiertotalousaiheen käsittelyyn. Multimediasisällöt mahdollistavat erilaisten ideoiden levittämisen koulusta toiseen. Sivuston ja materiaalien kielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Osallistavat metodit mukaan oppimiseen

Ohjelman luojana on toiminut YK:n palkitsema sosiologian tohtori ja kiertotalousasiantuntija Leyla Acaroglu, joka kiertää maailmalla opettamassa systeemistä ajattelua ja luovaa ongelmanratkaisua kiertotalouden edistämiseksi. Hän on tuottanut Circular Classroom -oppimateriaalit yhdessä suomalaisten opettajien ja lukiolaisten kanssa. Tavoitteena on ollut synnyttää sisältöjä, jotka tukevat uuden opetussuunnitelman mukaisesti ilmiöoppimista ja tieteidenvälisyyttä.

Australialaissyntyinen Acaroglu on tunnettu osallistavista metodeistaan. Hänen opetuksensa keskiössä on systeeminen ajattelu eli näkemys siitä, että kaikki toimintamme vaikuttaa kaikkeen. Circular Classroom -ohjelmassa on kysymys yhdessä tekemisestä ja yhdessä oppimisesta. Siinä kannustetaan kaikkia opettajia ja opiskelijoita yhdessä ideointiin ja kokonaan uusien toimintatapojen kehittämiseen.

Palkittu ohjelma kiinnostaa myös Suomen ulkopuolella

Walkissa iloitaan ohjelman saamasta hyvästä vastaanotosta Opetushallituksen ja opettajien keskuudessa sanoo toimitusjohtaja Ia Adlercreutz Co-founders Oy:stä, joka vastaa ohjelman konseptoinnista ja hallinnoimisesta.

"Ne opettajat, jotka ovat ottaneet Circular Classroom -materiaalit käyttöönsä, ovat olleet niistä innoissaan. Ohjelma on herättänyt kiinnostusta myös monissa maissa, kuten USA:ssa, Norjassa, Ruotsissa, Espanjassa ja Israelissa, mistä meihin on oltu yhteydessä yhteistyön käynnistämiseksi." Adlercreutz jatkaa.

Vuonna 2019 Circular Classroom sai kunniamaininnan ansioistaan kestävän kehityksen opetuksen saralla yhdysvaltalaisen Fast Company -lehden kilpailussa. World Changing Ideas Awards palkitsee yrityksiä, projekteja ja konsepteja, jotka vastaavat uusilla innovaatioilla yhteiskunnan haasteisiin.

Kehitystyö jatkuu edelleen

Verkossa oleva alusta on tarkoitettu pysyväksi ja sitä kehitetään tulevien vuosien aikana tiiviissä yhteistyössä opetusalan ammattilaisten kanssa. Circular Classroom pyritään saamaan mahdollisimman laajasti myös ruotsin- ja englanninkielisiin maihin opettajien ja oppilaiden käyttöön. Tulevana kesänä järjestetään opettajille kaksi Circular Classroom -työpajaa osana World Summit of Students for Climate -huippukokousta Helsingissä.

"Tärkein tämänhetkinen panostus ohjelmaan on kesäkuussa työnsä aloittavat kaksi Circular Classroom Ambassadoria, Nadia Korkman ja Lili Cormier Simola, jotka kehittävät neljän kuukauden ajan uutta Circular Classroom -sisältöä nuorten näkökulmasta", Adlercreutz summaa lopuksi.
 

Lisää aiheesta

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Ia Adlercreutz, Co-founders Oy, ia@co-founders.com


  • Tulosta sivu