Länsi-Porin koululla tutkitaan ruokahävikkiä

Uutinen 22.4.2018 klo 21.56
Porin ruokahävikki 285

Punavalkoisessa näytössä ruokalan biojäteastian vieressä välähtää ensin luku 50 grammaa ja sen jälkeen näyttöön ilmestyy teksti 2,1 kg. Länsi-Porin koulun oppilas on saanut juuri tietää, paljonko hän on itse heittänyt ruokaa hukkaan ja paljonko sen päivän kouluruokailun aikana on yhteensä heitetty ruokaa roskiin.

Vaaka on tallentanut oppilaiden roskikseen heittämän ruuan määrää jo kuuden viikon ajan, oppilaiden tietämättä. Biojäteastian alle on kiinnitetty vaaka, joka välittää tiedon lautaselta roskikseen pudotetun ruuan painosta tabletin ruudulle ja tallentaa tiedon sovellukseen. Vielä seuraavat kaksi viikkoa tabletti kertoo koruttomasti jokaiselle syöjälle, kuinka paljon hän juuri heitti ruokaa roskiin.

– Haluamme nähdä, vaikuttaako tämä tieto lautasjätteen määrään. Tahdomme herätellä oppilaita huomaamaan, että vaikka hävikkiä syntyy itseltä vain vähän, tulee siitä päivän mittaan yhteensä suuri summa, muistuttaa tutkimuksesta vastaava tutkija Kirsi Silvennoinen Luonnonvarakeskuksesta.

Punnitusjärjestelmä vertailee hävikin määrää kokeilujakson alkuviikkoihin, jolloin lautasjätteen määrää punnittiin oppilaiden tietämättä ja jolloin tarjolla oli samaa ruokaa samoina viikonpäivinä. Koulun keittiö ja opettajakunta tekevät kokeilujakson viimeiset viikot tiiviisti yhteistyötä kouluruuan arvostuksen, maistuvuuden ja hävikinhallinnan eteen.

Ruokahävikin vähentäminen on koko kaupungin yhteinen tavoite. Porin kaupunki on mukana EU:n komission LIFE-ohjelmasta rahoitettavassa CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hankkeessa. Länsi-Porin koulun ruokahävikin punnituskokeilu toteutetaan yhteistyössä Porin kaupungin CIRCWASTE-osahanke Luupin ja sivistystoimialan sekä Porin Palveluliikelaitoksen kanssa. Tutkimuksellisesta puolesta vastaa Luonnonvarakeskus, joka on myös mukana CIRCWASTE-hankkeessa. Luonnonvarakeskus tutkii ruokahävikkiä muissakin kohteissa ja Porissa kerätyt tiedot tulevat osaksi suurempaa vertailuaineistoa.

Lisätietoja

Lue tiedote kokonaisuudessaan Porin kaupungin sivuilta


  • Tulosta sivu