Aurinkoenergiaa hyödyntävä päiväkoti Kuopioon

Kiihdyttämö_Kuikkalampi
 

Hanke

Kuikkalammen uusi päiväkoti, johon tulee tilat kahdeksalle lapsiryhmälle ja nuorisotilat.

Investointi

Investoinnin suuruus on arviolta 8,4 milj. €.

Toteutus

Maarakennustyöt tehtiin syksyllä 2018, rakentaminen aloitetaan vuonna 2019 ja uusi päiväkoti voi aloittaa toimintansa tammikuussa 2020.

Tavoitteet

  • Vastata alueen kasvavaan päivähoitotarpeeseen ja löytää kustannustehokkaat ja kestävät tilaratkaisut
  • Luoda nykyaikainen oppimisympäristö varhaiskasvatukselle, esiopetukselle ja nuorisotoiminnalle
  • Mahdollistaa ulkopuolinen viikonloppukäyttö osassa tiloista
  • Uusiutuvan energian tuotanto ja käyttö
    • Aurinkosähkön tuotannon hyödyntäminen
    • Kallioperästä saatavan lämmön/jäähdytysenergian hyödyntäminen
    • Mahdollisuus kattaa noin 25-30 % rakennuksen vuotuisesta sähköenergian käytöstä uusiutuvalla energialla

Taustaa

Kuopion Saaristokaupungissa sijaitseva Kuikkalammen alue sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Asuinalueen asemakaava on valmistunut vuoden 2017 lopulla. Kuikkalammen alueelle arvioidaan tulevan noin 260 asuntoa ja 500 asukasta.

Nykyisessä tilanteessa alueen voimakkaan kasvun vuoksi päivähoitoa ei kyetä tarjoamaan lähipalveluna kaikille tarvitseville perheille. Vapaana olevia tai varhaiskasvatuksen käyttöön soveltuvia tiloja ei myöskään tällä hetkellä löydy, joten alueelle suunnitellaan uuden päiväkodin rakentamista.

Päiväkodin tontin sijainti on varattu liikenteellisesti keskeiselle paikalle niin, että tontti aukeaa etelä/lounaan suuntaan antaen hyvän lähtökohdan aurinkosähkön tuotannolle.

Kallioinen tontti antaa myös mahdollisuuksia kallioperästä saatavan lämmön/jäähdytysenergian hyödyntämiselle.

Kiihdyttämö Kuopiossa

Kiihdyttämö kokosi yhteen Kuikkalammen päiväkodin vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta tukevat ratkaisut.

Energiatehokkuus

Kuikkalammen päiväkoti saavutti rakennuslupavaiheessa energiatehokkuusluokan A (aiemmin suunnitellun B:n sijaan). Määräyksiä parempi tasoon vaikuttivat muun muassa maalämmön ja oman aurinkosähkön hyödyntäminen, energiatehokkaat ikkunat, lämmitysjärjestelmien tarpeenmukainen säätö, sekä ilmanvaihdon tehokas talteenotto.

Aurinkoenergia

Oma aurinkoenergian tuotanto pienentää päiväkodin tarvitsemaa ostoenergiankulutusta ja tuo energiajärjestelmään joustavuutta, mikäli oman tuotannon varastointi on tulevaisuudessa mahdollista. Itse tuotettua sähköä on tarjolla juuri kuumimpaan vuodenaikaan, jolloin rakennusten jäähdytystarve lisääntyy. Kuikkalammen tapauksessa jäähdytys hoituu maalämpöjärjestelmällä, joka tarvitsee sähköä. Aurinkosähkö täydentää hyvin tällaista järjestelmää, sillä aurinkoenergiaa on eniten saatavilla silloin kun jäähdytystarvekin on suurin.

Yhteiskäyttö ja muunneltavuus

Tilojen yhteiskäyttö ja muuntojoustavuus olivat suunnittelua ohjaavia vaatimuksia. Vaikka tilojen yhteiskäyttö ja iltakäyttö ei vaikuta hiilijalanjälki- tai energiatehokkuuslaskelmiin, se voi kuitenkin tuoda päästösäätöjä ainakin sen kautta, että vastaavia harrastus- tai liikuntatiloja ei tarvitse rakentaa erikseen. Tilojen monipuolinen käyttö on kierto- ja jakamistalouden kannalta suositeltavaa. Muuntojoustavuus voi lisätä koulurakennuksen elinikää, sillä muunneltavaksi suunniteltu rakennus pysyy tiloiltaan ajanmukaisena pidempään ja palvelee käyttäjiään erilaisissa tilanteissa.

Uutisia

Julkaistu 25.9.2019 klo 17.34, päivitetty 25.9.2020 klo 16.41

  • Tulosta sivu