Kiertotalous nyt: kunnat kärkenä -lehti esittelee pioneerikuntien työtä

Uutinen 14.9.2023 klo 13.30
© Adobe Stock

Circwaste-hankkeen Kiertotalous nyt: kunnat kärkenä -lehti julkaistiin syyskuussa 2023 Kuntalehden liitteenä. Lehdessä kerrotaan erityisesti hankkeen edelläkävijäkuntien työstä kiertotalouden eteen.

Kuntayhteistyö on ollut alusta alkaen hankkeessa olennaisen tärkeässä roolissa. Hanke on tarjonnut tuen ja puitteet kiertotalouden tavoitteisiin sitoutuneiden kuntien vertaisverkostolle. Circwasten edelläkävijäkuntia ovat Ii, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki, Rovaniemi, Turku ja Vantaa.

”Edelläkävijäkunnissa on toteutettu lukuisia konkreettisia edistyksellisiä ratkaisuja ja panostettu viestintään. Kiertotaloudesta on tullut vakiintunut ympäristöpoliittinen käsite ja aiheeseen liittyvää tietoa ja tapahtumia on tarjolla enemmän kuin koskaan. Kierrätys- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi työtä kuitenkin vielä riittää jatkossakin”, sanoo Circwaste-hankkeen projektipäällikkö Tuuli Myllymaa lehden pääkirjoituksessa.

”Turussa kiertotaloustyötä on tehty intensiivisesti pitkään, ja nyt huomaa, että viranhaltijat oma-aloitteisesti ottavat asian esille valmisteluissa ja esityksissä”, Turun pormestari Minna Arve iloitsee lehdessä. ”Suuri vaikuttavuus tulee siitä, että synnytetään kiertotalouden toimintamalli ja oivallukset kaupungin toimijaverkostossa.”

Kiertotaloutta rakennustyömailta keittiöihin

Lehdessä kerrotaan muun muassa seuraavista kiertotalouden esimerkeistä: 

Circwaste-osahanke Keski-Suomessa on selvittänyt, että valtaosa biokaasupotentiaalista jää hyödyntämättä. Osahankkeessa tutkittiin käyttämätöntä biokaasupotentiaalia, joka arvioitiin teoreettisesti jopa 400 gigawattitunnin suuruiseksi. Nyt kaasun tuotantoa ja käyttöä lisätään alueella yhtä jalkaa.

Mineraaliainesten kierrättäminen rakennusalalla alkaa jo sujua, mutta koko alalla on yhä kirittävää. Joensuun ja sen neljän lähikunnan jätehuoltoyritys Puhas kehitti rakennus- ja purkujätteiden lajittelua ja kierrätystä Circwaste-hankkeessa. Puhas teki yhteistyötä yhdeksän rakennustyömaan kanssa. Parhaimmillaan työmailla päästiin 99 prosentin kierrätysasteeseen. Hankkeessa kehitettiin myös konkreettisia keinoja lajittelun tehostamiseksi.

Jakamistaloudella on kulttuurisia, taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Riihimäen kaupunki perusti kierrätyskeskuksen ensimmäisten joukossa Suomessa. Tukityöllistäminen on ollut keskuksen toiminnassa mukana alusta asti. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tukityöllistämisestä on vastannut kaupungin työllisyyspalvelut, ja kierrätyskeskuksen toiminta on kasvanut osana isompaa kokonaisuutta kaupungissa.

Suurin osa ruokahävikistä on turhaa. Sen puolittaminen kuntien ateriapalveluissa on realistinen tavoite, mutta se vaatii useita keinoja. Vantaan ruokapalvelut Vantti on toteuttanut ruokahävikin vähentämiseen tähtääviä hankkeita. Vantin keittiöissä hävikkiä on seurattu useana vuonna. Myös koululaiset halutaan osallistaa hävikin vähentämiseen viestinnän keinoin ja lautashävikin määrää havainnollistetaan koululaisille päivittäin.

Tutustu lehteen

Kiertotalous nyt: kunnat kärkenä

Kiertotalous nyt: kunnat kärkenä -lehti, 2023 (Issuu)

Lisätietoa

Circwaste-hankkeen projektipäällikkö, ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


  • Tulosta sivu