Sanoista tekoihin kiertotaloudessa!

Uutinen 25.10.2022 klo 8.06
© Matias Myllymaa

Luonnonvarojen käytön ja jätemäärien vähentäminen, kierrätysmateriaalien käytön lisääminen, jo käytettyjen materiaalien ja niiden arvon säilyttäminen taloudessa mahdollisimman pitkään, taloudellisen hyvinvoinnin tuottaminen luonnon kantokyvyn rajoissa, maapallon resurssien ja biodiversiteetin säästäminen ja ympäristökuormituksen vähentäminen. Kiertotalouspolitiikka on laaja kokonaisuus hyvin monenlaisia politiikkatoimia, joiden tavoitteena on ratkaista moniulotteisia kestävyysongelmia, ja sen tavoitteet ovat jo ehtineet vakiintua ja tulla tutuksi.

Myös kiertotaloutta tukevat keinot tunnetaan yhä paremmin. Circwaste-hanke on toimintansa aikana vuoden 2016 lopusta alkaen seurannut kansallisia julkisia kiertotaloushankkeita. Niitä on näihin päiviin asti toteutettu yhteensä vähintään noin 15 miljoonalla eurolla hankkeiden lukumäärän lähestyessä todennäköisesti jo kahta sataa. Enää ei siis kyse ole siitä, etteikö konkreettista tietoa olisi tuotettuna, vaan miten se saadaan tehokkaasti kaikkien toimijoiden käyttöön.

Tuoreimmassa Circwaste-hankkeen tuottamassa raportissa on koottu yksiin kansiin merkittävimpiä tunnistettuja ja kokeiltuja keinoja edistää kiertotaloutta kunnissa. Strategisen johtamisen keinoja ovat työtä tukevat tiekartat ja muut suunnitelmalliset sitoumukset, taloussäännön päivittäminen ja riittävä resursointi mm. rekrytoimalla kiertotalouskoordinaattori varmistamaan näkökulmien tuominen esille poikkihallinnollisesti eri prosesseissa julkisista hankinnoista investointipäätöksiin.

Kunta käyttää lisäksi merkittävää valtaa tilaajana rakennushankkeissa voiden vaikuttaa kierrätysmateriaalien käyttöön ja aiemman rakennuskannan, maamassojen ja jätteiden hyödyntämiseen. Kaavoittajan roolissa maankäytön suunnittelussa kunta voi merkitä alueita kiertotalous-kaavamerkinnöin, asettaa määrällisiä tavoitteita esim. ekologiselle kompensaatiolle ja asettaa asemakaavan rakennustapaohjeisiin kiertotalousvaatimuksia.

Kunnissa tehdään myös jäte- ja energiahuollon alueellisia ratkaisuja, joilla voidaan säästää luonnonvaroja. Yritys- ja tutkimusyhteistyöllä voidaan luoda yrityksille mahdollisuuksia kokeilla uutta ja luoda referenssejä uusille kestäville liiketoimintamalleille. Lisäksi kunnat voivat ohjata asukkaiden käyttäytymistä edistämällä kierrätyskeskustoimintaa ja tarjoamalla hävikkiruokapalveluita, yhteiskäyttöresursseja ja tietoa.

Raportissa kuvatut esimerkit perustuvat kunnissa tehtyihin, toimiviksi osoittautuneisiin kokeiluihin. Työ niiden, kuten kaikkien muidenkin hyvien käytäntöjen levittämiseksi jatkuu kuitenkin edelleen. Samoin jatkuu tarve kiertotalouden hyvien esimerkkien tunnistamiseen ja edistämiseen elinkeinoelämän puolella.

Ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tukeman uuden Kiertotalous-Suomi -verkoston tehtävänä on verkostoida osaajat ja tiedon tarvitsijat ja jatkaa työtä kiertotalouden laajentamiseksi edelläkävijöiltä valtavirraksi. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia, joten tapaamisiin verkoston työn merkeissä!

Tuuli Myllymaa ryhmäpäällikkö, Circwaste-hankkeen projektipäällikkö, Suomen ympäristökeskus


  • Tulosta sivu