Jyväskylän Kankaan kaupunginosan jätedataa voi seurata verkossa

Uutinen 20.1.2021 klo 16.53
© Miro Valtonen

Jyväskylän kaupungin Circwaste-osahankkeessa kehitetään Kankaan kaupunginosan älyjätehuoltoa. Eri jätejakeiden syväkeräyspisteet toimivat sähköisillä lukoilla, jotka avataan avainlätkillä.

”Jokainen avaus jätepisteen lukolla rekisteröityy lukkotoimittajan palveluun”, kertoo Jyväskylän kaupungin verkostopäällikkö Tanja Oksa. Jätedataa on kerätty pian kahden vuoden ajan, mutta kaikille jätetilastointia alettiin avata Kangasverkko-palvelussa vuoden 2020 lopulla. ”Palvelu kertoo asukkaille muun muassa jätepisteiden käyttökerrat, eri jätejakeiden kierrätysjakauman ja arvion jäteastioiden täyttöasteesta.”

Milloin roskia viedään jätepisteisiin?

Datasta on mahdollista havaita, miten käynnit eri jätepisteillä ajoittuvat eri viikonpäiville. ”Lisäksi näemme, miten tasaisesti kaikkia alueen viittä jätepistettä käytetään ja miten käynnit jakautuvat niissä eri jätejakeiden kesken”, Oksa sanoo.

Kangasverkon jätetilastoista on tuotu ensimmäisenä esille päivittäiset jäteastioiden avaukset jätetyypin mukaan kuluvan vuoden ajalta. ”Kertymä vaikuttaa varsin tasaiselta viikon jokaisena päivänä, ja usein kaikki jätejakeet viedään astioille kerralla”, Oksa kertoo.

Todellinen kuormitus eroaa laskelmista

Data tarjoaa kiinnostavia havaintoja. Jätepisteiden todellinen kuormitus näyttää eroavan tietyissä jätejakeissa jätteenkertymis- ja kapasiteettilaskelmista. ”Esimerkiksi kartonkia tulee paljon oletettua enemmän ja paperia selvästi vähemmän. Ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet nopeasti.”

Jätedatan avulla voidaan seurata myös sitä, miten yhteiskunnalliset ilmiöt tai alueelliset muutokset vaikuttavat jätemääriin. ”Esimerkiksi keväällä sekajätekäynneissä näkyi hienoista nousua, mikä selittyy 185 uuden asunnon valmistumisella ja koronalla”, Oksa sanoo. ”Ihmiset olivat tavallista enemmän kotona, ja kuormitusta lisäsi alueen ikääntyneiden palveluasumisyksikön suojavälinejäte.”

Yksi Oksaa eniten kiinnostavista jätejakeista on pakkausmuovi, jonka kiinteistökohtainen keräys käynnistyi vuoden alussa. ”Odotamme innolla tammi-helmikuun dataa muovinkeräyspisteiden käyttömääristä ja vaikutuksesta sekajätteen keräysmääriin.”

Kankaan alueen jätteen kierrätysjakauma kuukausittain vuonna 2020. Kuivajäte, biojäte ja kartonki ovat suurimmat jätejakeet. © Kangasverkko.fi, Kankaan Circwaste-jätehuoltodata

Jätedatan keruu vaatii paljon käytännön työtä

Sähköisen jätedatapalvelun idea on yksinkertainen, mutta käytännössä kokeilu on osoittanut, että asukkaille helpon ja toimivan palvelun kehittäminen ei ole helppoa.

”Ratkaistavana on esimerkiksi tietojärjestelmien yhteensovitukseen ja tiedon visuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä. Data on esitettävä niin selkeästi, että siitä on asukkaille iloa”, Oksa sanoo. Myös tiedon anonymisointi ja tietoturva ovat tärkeitä asioita. ”Hankkeessa ei seurata yksittäisiä avainlätkiä eikä käyntejä jäteastioilla sidota tiettyyn asuntoon.”

Myös datan oikeellisuuden varmistamiseen on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi lukkovian takia tietty jätepiste jää käyttämättä ja jätedata saamatta. ”Yli 40 sähköisen lukon huoltaminen ja koko palveluketjusta huolehtiminen vaatii säännöllistä seurantaa paikan päällä”, Oksa korostaa.

Kehittämisideoita tuleville vuosille

Kankaan jätedatahanke päättyy syyskuun lopussa. Ennen sitä arvioidaan, saako kokeilu jatkoa ja missä muodossa. Positiiviset asukaskokemukset puoltavat jatkamista. ”Ennen lukituksen käyttöönottoa saimme paljon kritiikkiä tulevan lukituksen hankaluudesta. Käytön aikana kritiikkiä ei ole tullut ollenkaan!” Oksa kertoo tyytyväisenä.

Kiinnostavia kysymyksiäkin on yhä avoinna runsaasti. ”Olemme tutkineet muun muassa kamerateknologioita, mutta ainakaan vielä ne eivät ole riittävän luotettavia arvioimaan jäteastiaan pudotettavan jätepussin kokoa ja sitä kautta jätemäärää. Kuvaan syntyy helposti katvealueita tai kuvanlaatu on muista syistä heikko.”

Viimeisen hankevuoden aikana Kankaalla toteutetaan ainakin yksi opinnäytetyö. ”Haemme tällä hetkellä vapaaehtoisia asukkaita pelilliseen kokeiluun, jossa seurataan asukkaiden sekajätteen keräystä pistesysteemillä”, Oksa kertoo. ”Samalla pääsemme vertailemaan vapaaehtoisten ja koko alueen sekajätteen kertymiä.”

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu