Väyläviraston tiehankkeessa käytetty uusiomateriaali sai infrarakentajien hyväksynnän

Uutinen 17.12.2020 klo 13.07
Jenni Nurmi © Timo Makkonen

Prizztech Oy:n ja Porin kaupungin Circwaste-hankkeen osaprojektissa tutkittiin Ecolan Infra®TR -tuhkarakeen ominaisuuksia. Uusiomateriaalia käytettiin kokonaisen vuoden ajan Väyläviraston Söörmarkun eritasoliittymähankkeessa Porissa.

”Tuhkarakeella toteutettiin noin 100 metriä pitkä rakentamisen aikainen kiertotie”, kertoo hankkeessa alusta asti Ecolan Oy:n kiertotalousasiantuntijana toiminut Reroute Oy:n Jenni Nurmi. Vuoden mittaan rakenteesta otettiin muun muassa kantavuusmittauksia. Tulokset lento- ja pohjatuhkasta valmistetun uusiomateriaalin ominaisuuksista on koottu kaikille avoimeen raporttiin.

Uusiomateriaali kesti tuttuja vaihtoehtoja paremmin

Hankkeessa tutkittiin Väyläviraston valvonnan alla, miten hyvin rakeistettu tuhka toimii luonnonmateriaalien korvaajana infrarakentamisessa. Tieosuus, jonka suodatinkerroksessa käytettiin uusiomateriaalia, kesti käytössä paremmin kuin tutuilla materiaaleilla tehdyt tieosuudet.

”Uusiomateriaalin kohdalla asfaltti pysyi ehjänä koko kiertotien käytön ajan”, Nurmi kertoo. Muilla tieosuuksilla asfalttia jouduttiin vuoden mittaan paikkaamaan. Tulosten mukaan uusiomateriaaleilla on mahdollisuus vaikuttaa rakenteiden pitkäaikaiskestävyyteen. ”Infrarakenteiden pitkä elinkaari on ympäristön kannalta ratkaiseva asia. Korjaamiseenhan kuluu usein neitseellisiä materiaaleja.”

Ei ylimääräistä työtä rakentajille

Nurmen mukaan rakentajien hyväksyntä on ehdoton edellytys sille, että uusiomateriaalit saadaan laajempaan käyttöön maa- ja infrarakentamisessa. Urakoiden aikataulut ovat tiukat, joten uusiomateriaali ei saa aiheuttaa lisätyötä.

”Infrarakentajat ovat lähtökohtaisesti kriittistä yleisöä, ja siksi on niin suuri onnistuminen, että saimme heiltä palautetta, jonka mukaan tuhkarae toimii ja sillä on hyvä rakentaa!”

Kentällä toivotaankin, että vastaavia isomman kokoluokan hankkeita tehtäisiin enemmän pienten pilottien sijaan. ”Seuraavan askeleen ottaminen vaatii rohkeutta, mutta me asiantuntijat autamme arvioimaan, milloin lähtötietoja on tarpeeksi kokoluokan kasvattamiseen”, Nurmi kannustaa.

Hanke onkin tärkeä suunnannäyttäjä toteutuksissa, joissa uusimateriaalilla tehdään ihan oikeaa tietä, eikä vain viiden tai kymmenen metrin testitienpätkää. ”Tällaiset kokemukset tuovat koko infra-alalle ja paikallisille toimijoille tärkeää tietoa uusiomateriaalien hyödyistä käytännön tasolla.”

© Jenni Nurmi

Uusiomateriaaleille Väyläviraston materiaalihyväksyntä

Matkan varrella tehtiin muutakin pioneerityötä. Hankkeessa kehitettiin Väyläviraston kanssa uutta materiaalihyväksyntäprosessia, joka on hyödyllinen kaikille uusiomateriaalien jalostajille.

”Saimme tuhkarakeelle ensimmäisen hankekohtaisen hyväksynnän ja kehitettyä prosessin, jota Väylävirasto voi hyödyntää muiden uusiomateriaalien kanssa”, Nurmi sanoo.

Uusiomateriaalille löytyi pysyvä käyttökohde läheltä

Tuhkarakeen ominaisuuksien tutkimista jatketaan sen seuraavassa käyttökohteessa Hämeenkyrönväylällä.

”Usein uusiomateriaaleille on haastava löytää jatkokäyttöä kokeilun jälkeen, mutta siinäkin Porissa tehtiin historiaa”, Nurmi kertoo ilahtuneena. Kiertotiellä vuoden ajan käytetty tuhkarae siirrettiin pysyvään käyttöön läheiselle jalankulku- ja pyöräilyväylälle. ”On ainutlaatuista löytää uusiomateriaalille läheltä tarkoituksenmukainen uusi käyttökohde. Toivottavasti samanlaisia ennakkotapauksia tulee lisää muilla materiaaleilla ja muissa kohteissa.”

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu