Multaa ja mukuloita -hanke tuo kiertotalouden päiväkoteihin

Uutinen 16.9.2020 klo 15.48
© Reetta Taponen

Multaa ja mukuloita -hankkeessa kiertotalous viedään päiväkotien arkeen muun muassa matokompostorin ja sienten istuttamisen avulla. Hankkeen tavoitteena on ruoan arvostuksen lisääminen, ruokahävikin pienentäminen ja kierrätykseen perustuvan jätehuollon tutuksi tekeminen.

Ajatus Valonian ja Sateenkaari Koto ry:n hankkeeseen lähti päiväkotien tarpeista tuoda kiertotaloutta lähemmäs lasten arkea. Teemaksi valikoitui ruoka, sillä se koskettaa luontevasti kaikkia ja herättää helposti tunteita. Hanketta pilotoitiin seitsemässä Sateenkaari Kodon päiväkodissa.

Tuloksena syntyi vuosikello, oppimispolkuja sekä erilaisia tehtäväkortteja, joiden avulla kiertotalous voidaan tuoda kokonaisvaltaiseksi osaksi lasten elämää jo varhaiskasvatuksesta saakka. Materiaaleista voi joustavasti toteuttaa yksittäisiä tehtäväkortteja, tai sitten käydä läpi kaikki polut vuosikelloa seuraten.

Ötökät ja lierot pedagogeina

Kiertotalouden oppimispolkuja on neljänlaisia: mukana on ötökkäpolku, viljelypolku, ruokakasvatuspolku ja kierrätyspolku.

Keväisin rakennetaan viljelylaatikko ja aloitetaan viljely, kesällä taas tehdään villiyrttiretki ja tutustutaan kimalaisiin ja kasvien pensselipölytykseen. Syksyn tullen on aika sadonkorjuujuhlien ja sieni- ja marjaretkien. Talvella kasvien ja maaperän levätessä voidaan rauhassa suunnitella kevään istutuksia.

Suurin hitti lasten keskuudessa oli heti hankkeen alussa perustettu matokompostori, jonka myötä lapsille ovat tulleet tutuksi niin kompostin toiminta ja sen huoltaminen kuin lierojen tärkeä rooli ruoan elinkaaressa.

“Lapsiin on tarttunut aivan häkellyttävä innostus ötököitä, matoja ja siiroja kohtaan”, kertoo Valonian viestintäasiantuntija Maiju Oikarinen.

Kiertotalouden eri ulottuvuudet yhdessä paketissa

Lapsi ja aikuinen viljelylaatikon äärellä.
© Maiju Oikarinen

Varhaiskasvatuksessa on jo pitkään puhuttu paljon ruoasta ja viljelystä, mutta Multaa ja Mukuloita paketoi ruoan kiertotalouden osaset yhteen, tuoden samalla ne joustavasti osaksi päiväkodin arkea.

“Monesti edelleen ajatellaan, että kiertotalous on vain kierrättämistä. Polkujemme avulla siihen tuodaan mukaan koko ruoan kiertokulku ötököistä lähtien, ja toisaalta myös tavaroiden yhteiskäyttö. Tehtäväkorteissa järjestetään päiväkotien sisällä lelunvaihtopäivä tai -pisteitä sekä toisten päiväkotien kesken lainaamista”, kertoo Oikarinen.

“Uutta meidän mallissa on kiertotalouden systeemisen ajattelun tuominen päiväkodin arkeen konkreettisella tai havainnollistavalla tavalla”, selittää hankkeen erikoissuunnittelija Jaana Itälä-Laine.

Lapset kiertotalouden sanansaattajina

Kiertotalouden opit leviävät lasten mukana koulun ja päiväkodin ulkopuolellekin.

”Tämän päivän lapset tuntuvat olevan jo kovin valveutuneita ja opastavat esimerkiksi isovanhempiaan jätteiden lajittelussa. Kaupan hyönteismyrkkyhyllyllä meidänkin nelivuotias on kovaan ääneen osoittanut paheksuntaansa”, kertoo Oikarinen, jonka oma lapsi pääsi osallistumaan pilottiin päiväkodissaan.

Yhtenä hankkeen tavoitteista oli ottaa huomioon eri kulttuuritaustoista tulevien lasten tarpeet.

”Konkreettisen tekemisen kautta pystytään tavoittamaan paljon lapsia, joiden suomen kielen taito ei vielä ole hyvä, tai jotka eivät ole vielä löytäneet omaa paikkaansa päiväkodissa. Varsinkin lierot toimivat oikein hyvinä opettajina”, kertoo Itälä-Laine.

”Mönkivät kaikkien kielimuurien ylitse ja alitse suvereenisti”, naurahtaa Oikarinen.

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu