Lappeenranta finaalissa arvostetussa kansainvälisessä ympäristökaupunkikilpailussa

Uutinen 28.7.2020 klo 14.15
 

Lappeenranta on saanut finaalipaikan Euroopan vihreimmän kaupungin eli European Green Leaf Award 2021 -kilpailussa. Suomen ilmastopääkaupunki on finalistina jo toista kertaa peräkkäin.

Lappeenranta lähtee Lissabonissa 7.-8. lokakuuta järjestettävään finaaliin parhailla lähtöpisteillä. Muut finalistit ovat tänä vuonna Gabrovon kaupunki Bulgariasta sekä Elsinore, Nyborg ja Ringkøbing-Skjern Tanskasta.

European Green Leaf Award on Euroopan komission vuosittainen kilpailu 20 000−100 000 asukkaan kaupungeille, jotka osoittavat sitoutuneisuutta, edistyksellisyyttä ja esimerkillisyyttä ilmastoasioihin liittyen. Kilpailun voittajat toimivat ilmastolähettiläinä jakaen tietoa kestävästä kaupunkikehityksestä ja omista parhaista käytännöistään.

”Me Lappeenrannassa lähdimme mukaan tähän arvostettuun kilpailuun, koska meillä on tehty paljon ympäristö- ja ilmastotekoja, joiden ansiosta pystymme kantamaan Euroopan vihreimmän kaupungin titteliä. Olemme ottaneet oppia viime vuoden kisasta, ja esimerkiksi viestintä on yhä suuremmassa roolissa tänä vuonna. Titteliäkin tärkeämpää on, että tieto omista ilmastoratkaisuistamme leviää laajalle hyödyttäen muitakin kaupunkeja maailmalla”, kertoo European Green Leaf -kilpailun viestinnästä vastaava Lappeenrannan kaupungin tiedottaja Heli Mälkiä.

Tavoitteet ja sitoutuminen korkealla

European Green Leaf Award -kilpailun voittajalta vaaditaan korkeiden ilmastostandardien noudattamista ja sitoutuneisuutta kunnianhimoisiin tulevaisuuden ilmastotavoitteisiin. Lappeenrannan ilmastotavoitteet konkretisoituvat mm. kaupungin omassa strategiassa sekä nykyisessä ja tekeillä olevassa ilmasto-ohjelmassa.

”Uuden ilmasto-ohjelman valmistelussa on haluttu osallistaa myös asukkaita, sillä ilmastotavoitteiden toteutumiseksi tarvitaan kaikkien panosta. Kuntalaiset ovat lähteneet innoissaan mukaan työpajoihin ideoimaan, ja he ovat myös olleet erittäin kiinnostuneita siitä, mitä voivat itse tehdä kaupungin päästövähennysten eteen”, kommentoi Mälkiä asukkaiden aktiivisuutta ilmastoasioissa.

Yksi Lappeenrannan tärkeimmistä ja kunnianhimoisimmista tavoitteista on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Vuosina 1990–2017 Lappeenrannan hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 46 prosenttia. Nykyään kaikki kaupungin käyttösähkö on sertifioitua hiilineutraalia sähköä, ja Lappeenrannan kaukolämmöstä 70 prosenttia tuotetaan hiilineutraalisti metsäteollisuuden sivuvirroilla. Paljon on siis jo saavutettu, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan vielä ahkeraa ilmastotyötä.

Paljon tekoja vihreän kasvun edistämiseksi

© Minna Kivistö/Lappeenrannan kaupunki

European Green Leaf Award -kilpailussa arvostetaan käytännön ratkaisuja kestävän kaupunkikehityksen edistämiseksi. Lappeenrannan kaupunki panostaa kestävään kehitykseen, kiertotalouteen ja uusiutuvaan energiaan juurikin tekoja ja tuloksia korostavalla tavalla.

Lappeenranta koordinoi Greenreality Network -verkostoa, johon kuuluu viitisenkymmentä toimijaa Etelä-Karjalan alueelta. Verkoston avulla luodaan koko alueelle kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia energia- ja ympäristöalalla. Lappeenrannassa on myös käynnissä lukuisia ympäristöhankkeita, joissa useassa on mukana erityisesti energia- ja ympäristötyöstään tunnettu LUT-yliopisto.

Ajankohtaisena esimerkkinä innovatiivisista ilmastoteoista on Etelä-Karjalan Jätehuollon uusi biokaasulaitos Lappeenrannan Kukkurinmäellä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen kuivamädätyslaitos. Raaka-aineena käytetään paikallista biojätettä sekä jätevesilietettä. Biokaasulaitoksessa tuotettava biometaani on täysin uusiutuva, kotimainen ja päästötön vaihtoehto ulkomaalaisille fossiilisille polttoaineille.

Kestävän kehityksen opetusta lapsille

Lappeenranta on esimerkillisten edelläkävijöiden joukossa myös kestävän kehityksen tietotaidon levittämisessä. Lappeenrannan LUT-yliopiston kouluyhteistyötoiminnassa (LUT Junior University) annetaan vuosittain kestävän kehityksen opetusta 3 000 lapselle ja nuorelle. Tavoitteena on lisätä kiinnostusta tieteeseen ja yliopisto-opintoihin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

”Ainutlaatuinen yhteistyömalli kiinnostaa myös maailmalla, ja Junior University on saanut kansainvälistä medianäkyvyyttä. Lisäksi ISCN (International Sustainable Campus Network) palkitsi Junior Universityn keväällä vuoden 2020 parhaana yhteistyömallina”, kertoo Mälkiä.

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu