Golli-palvelu tehostaa kaupan resurssitehokkuutta ja toimitusketjuja

Uutinen 12.2.2020 klo 16.42
© GS1

Suomalaisen GS1 Finlandin digitaalinen Golli-palvelu helpottaa tavarantoimittajien ja kaupan välistä kanssakäymistä ja tuo toimitusketjuihin resurssitehokkuutta.

Circwaste-hankkeen pilotissa GS1 Finland toteutti Golli-palveluun ominaisuuden, jolla tietoa tavaroiden toimituksissa käytetyistä lavoista voidaan siirtää yritykseltä toiselle sähköisesti. Esimerkiksi Nyhtökauraa valmistava Gold&Green Foods Oy käyttää kiertäviä ja uudelleenkäytettäviä lavoja toiminnassaan. Tieto käytetyistä lavoista on mahdollista Gollin avulla siirtää sekä kauppakumppanille, että lavoja hallinnoivalle yritykselle.

Palvelua kehitettiin yhdessä kumppaniyritysten kanssa

”Golli-palvelun kehitystyöt viimeisteltiin, testattiin ja todettiin toimiviksi kumppaniyritysten Encore Yrityspalvelut Oy:n ja Gold&Green Foods Oy:n kanssa. Lisäksi mahdollistimme lavoille rakennetun toiminnallisuuden myös uudelleenkäytettäville Transbox-laatikoille. Asiakkaat toivoivat erityisesti Transbox-laatikoiden käytön mahdollistamista, sillä niitä hyödynnetään muun muassa tuoretuotteiden toimituksissa vielä lavojakin enemmän”, kertoo Anu Lahdenperä GS1:stä.

Lavaan kiinnitetyn tunnistekoodin avulla voidaan seurata, missä lavat liikkuvat ja yhdistää lavaan sen päällä kulkevat tuotteet. Näin uudelleenkäytettäviä lavoja hallinnoiva yritys näkee, missä lavat liikkuvat ja voi optimoida tarkasti niiden kierron ja kuljetukset.

Tavarantoimittaja käyttää Gollin pilvipalvelua verkkoselaimen kautta ja saatavilla on aina palvelun viimeisin versio. Palvelu toimii myös mobiilisti missä päin maailmaa tahansa.

”Golli-palvelu on ollut meillä alusta saakka käytössä. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä palvelun luotettavuuteen, selkeyteen ja visuaalisuuteen”, kertoo Lauri Jokimaa Gold&Green Foods Oy:lta.

Ympäristöhyötyjä puumateriaalin säästöstä ruokahävikin vähentämiseen

Golli edistää kiertotalouden ideoita monella tavoin.

”Vuokrattavia lavoja omistava ja hallinnoiva Encore Ympäristöpalvelut Oy on arvioinut, että vuoden aikana yksi kiertävä kuormalava korvaa seitsemästä kymmeneen hävitettävää kertakäyttöistä lavaa. Jos esimerkiksi käytetään vuositasolla 50 kiertävää lavaa, niin puuta voi säästyä jopa tuhat kiloa verrattuna kertakäyttölavoihin”, sanoo Lahdenperä.

”Ilman sähköistä tietoa toimituksista kuljetusten tai lavojen käytön optimointi olisi hankalaa. Gollin avulla tietoa pystytään keräämään myös pieniltä yrityksiltä, joiden omat järjestelmät eivät pysty tuottamaan esimerkiksi toimitustietosanomia”, hän jatkaa.

Koska Gollin avulla oikeat tuotteet saadaan nopeasti kauppojen hyllyille, myös niiden myyntiaika pitenee. Elintarvikkeiden kuljetusten määrät ja ajankohdat voidaan optimoida kulutuksen mukaan. Näin sähköiset toimitustiedot ovat osaltaan apuna myös kauppojen ruokahävikin minimoimisessa.

Pienet tavarantoimittajat mukaan kaupan digitalisaatioon

Golli-palvelua käyttää tällä hetkellä jo 270 toimijaa, mikä takaa sille hyvän markkinatilanteen. Palvelussa mukana oleville suomalaisille kaupparyhmille tulee tavaraa myös noin kymmeneltä ulkomaiselta tavarantoimittajalta.

”Gollissa kohderyhmä ovat nimenomaan pienet tavarantoimittajat ja nyt heidät saadaan mukaan kaupan digitaaliseen toimitusketjuun. Järjestelmä on saanut hyvää palautetta erityisesti varastotoimitusten osalta”, sanoo Lahdenperä.

”Golli on ollut tuotannossa kolme vuotta ja on todistanut olevansa käyttökelpoinen. Digitalisaatio menee kuitenkin eteenpäin niin huimaa vauhtia, että kehittämistä täytyy edelleen jatkaa. Pyrimme siihen, että Golli voisi olla vielä paremmin apuna myös yritysten tavarantoimitusten ja resurssoinnin ennakkosuunnittelussa. Asiakkaiden toive on, että Golli-palvelun voisi yhdistää saumattomasti yrityksen muihin järjestelmiin”, hän jatkaa

GS1 Finland on esitellyt Golli-palvelua myös kansainvälisillä kentillä ja ideasta ollaan kiinnostuttu. Gollin järjestelmä ja siinä käytetyt standardit ovat kaikkien avoimesti käytettävissä, ja muut maat voivat rakentaa vastaavia palveluitaan sen pohjalta. Tärkeintä on mahdollisimman laaja sähköinen tiedonsiirto ja datan kerääminen. Nämä mahdollistavat toimitusketjun tehostamisen sekä kierrätysinnovaatioiden leviämisen.

Lisää aiheesta

Lisätietoa

Avainasiakaspäällikkö Anu Lahdenperä, GS1, puh. 050 402 3546, anu.lahdenpera@gs1.fi


  • Tulosta sivu