Muovi ja muut kiertotalouden ajankohtaiset

Uutinen 28.11.2019 klo 16.58
Muovipakkauksia
Kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta tullaan rajoittamaan EU-direktiivin myötä. © Pixabay

”Maailmassa käytetään vuosittain 80 mrd tonnia raaka-aineita, joista 9 % on kierrätettyjä. Oletettavissa on että raaka-aineiden kulutus kaksinkertaistuu vuoteen 2060 mennessä”, aloitti ympäristöministeriön Anna-Maija Pajukallio puheenvuoronsa Circwaste-hankkeen konsortion tapaamisessa.

Lähtötilanne on siis huolestuttava, mutta poliittista tahtoa muutokseen on olemassa. Euroopan komission tuore puheenjohtaja Ursula van der Leyen on ensimmäisissä lausunnoissaan esitellyt uuden komission poliittiset painopisteet, joista yksi on ”A European Green Deal”. Siiihen sisältyy muun muassa visio Euroopasta ensimmäisenä hiilineutraalina maanosana sekä ehdotus uudesta kiertotalouden toimintaohjelmasta, joka keskittyisi erityisesti resurssi-intensiivisiin aloihin.

EU vetää Suomea ja Suomi EU:ta

EU on ollut jäsenmaiden veturina jäte- ja kiertotalouspolitiikassa. Vuonna 2018 annettu ja ensi kesään mennessä toimeenpantava jätesäädöspaketti kiristää kierrätykselle asetettuja tavoitteita huomattavasti. Vuoteen 2035 mennessä pitäisi päästä 65 prosenttiin yhdyskuntajätteen kierrätyksessä.

”Erilliskeräyksen merkittävä lisääminen on välttämätöntä. Tavoitteet ovat sitovia. Jos tavoitteisiin ei päästä, joudutaan ensin varhaisvaroitusmenettelyyn, sitten tulee sanktio”, Pajukallio muistuttaa.

Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana kiertotalous on ollut vahvasti läsnä. Suomi järjesti 12.7. ympäristöministerien kokouksen, jonka teemoina olivat ilmastonmuutos, biodiversiteetti ja kiertotalous sekä kansainvälisen tilaisuuden European Days for Sustainable Circular Economy 30.9.-1.10. Finlandia-talolla.

Lokakuussa julkaistiin Eurooppa-neuvoston päätelmät, joissa ensimmäinen teema on luoda kiertotaloudesta eurooppalainen menestystarina. Käytännössä tämä tarkoittaa jäsenmaiden kannustamista kiertotalouden edistämisessä muun muassa digitalisaation, tekoälyn ja taloudellisten ohjauskeinojen avulla.

Kiertotalousmaininnat hallitusohjelmassa

Pajukallio esitteli Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelman kiertotaloutta koskevat kirjaukset. Hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa ’poikkihallinnollinen, strateginen kiertotalouden edistämisohjelma mittareineen’.

”Ohjelma laaditaan vuoden 2020 aikana, ohjausryhmä ja teemaryhmät on jo suunnitteilla”, Pajukallio kertoo. Ympäristöministeriö ja Työ- ja elinkeinoministeriö ovat molemmat saaneet tähän työhön rahoitusta. Myös seuranta- ja mittausjärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon on saatu varoja.

Hallitusohjelmassa myös ehdotetaan tekstiilien erilliskeräyksen järjestämistä ennen jätedirektiivissä asetettua vuoden 2025 määräaikaa. ”Moni sanoo, että tekstiili on uusi muovi. Tekstiiliteollisuus toimii lähes lineaarisesti, ja päästöt ylittävät lentoliikenteen päästöt”, Pajukallio kuvailee. 

Myös Materiaalitoria tullaan kehittämään tulevalla hallituskaudella. Kyseinen verkkopalvelu on suunniteltu erilaisten sivuvirtojen ja jätteiden ammattimaiseen vaihdantaan. "Materiaalitori paranee vain sitä käyttämällä", Pajukallio innosti yleisöään.

Muovi kuriin?

Muovien kulutuksen suitsimiseksi ja kierrätyksen lisäämiseksi julkaistiin vuosi sitten muovitiekartta ympäristöministeriön johdolla. Tiekartan laatimisessa muodostui yhteistyöverkosto alan toimijoista, jota tullaan hyödyntämään myös jatkossa. Tiekarttaan listattiin tarvittavia toimenpiteitä, esimerkiksi muovijätteen talteenoton tehostaminen ja selvitys muoviveron käyttöönotosta. ”Tiekartan julkaisu oli vasta aloituslaukaus”, Pajukallio toteaa.

Muovi on nyt tapetilla muutenkin. Kertakäyttöisten muovituotteiden käyttöä tullaan rajoittamaan ja kierrätystä lisäämään ns. SUP-direktiivillä. Esimerkiksi syömävalmiiden pakkausten kulutusta tulee vähentää. Tietyt tuotteet, kuten vanupuikot, lautaset, aterimet ja pillit tullaan kieltämään kokonaan 3.7.2021 mennessä. SUP-direktiivistä järjestetään tiedotustilaisuus sidosryhmille 5.12.2019.


  • Tulosta sivu