Jätehuolto ja kierrätys

Kunnat vastaavat asumisessa syntyvien jätteiden jätehuollosta. Useissa kunnissa nämä jätehuollon toiminnot on siirretty alueelliselle jäteyhtiölle, joka huolehtii jätteen kuljetuksesta, kaatopaikasta, kompostointilaitoksesta, polttolaitoksesta ja jäteneuvonnasta.

Kunnan jätehuoltoviranomainen huolehtii kunnan jätehuollon viranomaistehtävistä, ja päättää kunnan jätetaksasta ja jätteenkuljetusjärjestelmästä. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntää ympäristöluvat jätehuollon pienimuotoiseen toimintaan, kuten vaarallisen jätteen pienvarastoille ja romuajoneuvojen varastoille. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoo, että yritykset ja yksityiset noudattavat jätelakia, mm. velvollisuutta liittyä järjestettyyn jätehuoltoon, roskaamiskiellon noudattamista ja jätteiden asianmukaista keräämistä. 

Uudistuva jätelaki ohjaa kierrätykseen

Suomen jätelainsäädäntöä uudistetaan EU:n jätesäädöspaketin toimeenpanemiseksi. Hallitus hyväksyi 25.3.2021 ehdotuksen, jossa on kunnille mm. aiempaa tiukempia velvoitteita jätteiden erilliskeräykseen. Erityisesti biojätteen keräystä pyritään lisäämään huomattavasti. 

Kunnan omat toiminnot

Kuntaorganisaation sisällä jätteen synnyn ehkäisyä ja kierrätystä voi edistää muun muassa huolehtimalla jätteiden erilliskeräyksestä ja lajitteluneuvonnasta toimipisteissä, kierrättämällä kalusteita ja tavaraa ja jakamalla ylijäämäruokaa. Kunnan omat rakennushankkeet ovat tärkeitä kohteita, joissa lajittelusta, kierrätyksestä ja purkumateriaalien hyötykäytöstä tulee huolehtia.  

Lisätietoa:

 

Julkaistu 21.4.2021 klo 11.19, päivitetty 21.4.2021 klo 14.39
  • Tulosta sivu