Uutinen 9.9.2023 klo 11.50
Nähdään Helsingissä lokakuussa!
Seitsenvuotinen "Circwaste – Kohti kiertotaloutta” -hanke on tulossa päätökseensä vuoden lopussa. Hanketta on toteutettu vuosina 2016–2023. Tavoitteena on ollut luotsata Suomea kohti kiertotaloutta ja toteuttaa valtakunnallista jätesuunnitelmaa. Circwaste on 20 kumppanin ja 10 osarahoittajan luomus, jonka koordinaattorina Suomen ympäristökeskus on toiminut. Hanke on saanut suuren osan rahoituksestaan Euroopan komission LIFE-ohjelmasta.
Tilaisuuden tarkemmat tiedot
Seitsemän vuoden työn tulokset
Circwaste-hankkeessa on toteutettu lähes 20 pilottihanketta, jotka ovat tuottavat konkreettisia tuloksia esimerkiksi kierrätyspuistojen ja uusien kierrätystoimintojen kehittämiseen, muovijakeiden uudelleenhyödyntämiseen, ylijäämäruuan jakelun kehittämiseen, biokaasun tuotantoon, älykkäisiin hallintajärjestelmiin ja teollisten symbioosien luomiseen liittyen.
Loppuseminaariin kootaan Circwaste-hankkeen vaikuttavimmat tulokset yhteen ja esitellään mielenkiintoisia asiantuntijapuheenvuoroja kiertotalouden edistämisen uusimpiin tutkimus- ja kehittämistuloksiin liittyen. Lisäksi luvassa on esimerkkejä kansainvälisiltä puhujilta.
Kiertotaloutta merellisissä tunnelmissa
Circwaste-hankkeen tuloksia esitellään hankkeen loppuseminaarissa 26. ja 27. lokakuuta Helsingin Hietalahdessa Radisson Blu Seaside Hotelin konferenssitilassa. Radisson Blu Seaside Hotel sijaitsee entisessä Valion juustovaraston rakennuksessa, jonka on suunnitellut arkkitehti Maunu Siitonen vuonna 1939, joten se sopii kiertotaloutta edistäneen hankkeen loppuseminaarin paikaksi varsin hyvin. Rakennusta pidetään funktionalismin ajan teollisuusarkkitehtuurin merkkiteoksena.
Tule kuulemaan, mitä Circwaste-hankkeessa on viimeisen seitsemän vuoden aikana saatu aikaan ja mitä kaikkea kiertotalouden saralla on lähtenyt käyntiin. Tilaisuudessa pääset verkostoitumaan kiertotalousalan muiden asiantuntijoiden ja osaajien kanssa.
Ohjelma
(Muutokset ohjelmaan mahdollisia)
Ensimmäinen päivä (26.10.)
(The first day will be held in Finnish but a simultaneous translator will be provided for the morning session)
Puheenjohtajana
Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus
8.30 Aamukahvit
9.00 Alkusanat, ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus
9.05 Tilaisuuden avaus, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen, ympäristöministeriö
9.15 Alueellinen jätetieto ja kiertotalouden mittaaminen, tutkija Tiina Karppinen, Suomen ympäristökeskus
10.00 Kiertotalousbarometri, erikoistutkija Kati Pitkänen, Suomen ympäristökeskus
10.25 Tauko
10.40 Valtakunnallisen jätesuunnitelman vaikutusten panos-tuotosmallinnus, tutkija Teemu Meriläinen, Suomen ympäristökeskus
11.05 Sekajätteissä on vielä kierrätyskelpoista materiaalia, erikoissuunnittelija Hanna Salmenperä, Suomen ympäristökeskus
11.30 Kiertopalkinnon julkistus, ympäristöneuvos Jarmo Muurman, ympäristöministeriö
12.00 Lounas
Iltapäivä jakaantuu kolmeen erilliseen rinnakkaissessioon:
Rinnakkaissessio 1: Neuvonta ja ohjeistus kunnille ja kuntalaisille
Puheenjohtajana Eeva Salmi, Varsinais-Suomen liitto
13.00 Aloitussanat, projektiasiantuntija Eeva Salmi, Varsinais-Suomen liitto
13.05 Alueellinen yhteistyö kiertotalouden rakentumisessa, ympäristösuunnittelija Anna Vuori, Lappeenrannan kaupunki
13.35 Uudelleenkäytön aika on nyt! asiantuntija Janne Kilpiö, Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus
14.05 Asukaslähtöiset kokeilut arjen kiertotalouden ja kestävien elämäntapojen edistäjänä, ympäristöasiantuntija Outi Manninen, Jyväskylän kaupunki
14.30 Tauko
14.55 Resurssitehokasta asumista ja ympäristökasvatusta Porissa, projektipäällikkö Pepita Heurlin, Porin kaupunki
15.20 Älyjätehuollon digitaaliset ratkaisut ja haasteet Kankaan alueella, verkostopäällikkö Tanja Oksa, Jyväskylän kaupunki
15.50 Teollisten symbioosien työpajaohjeistus, erityisasiantuntija Inka Mäkiö, Turun ammattikorkeakoulu
16.10 Päätössanat, projektiasiantuntija Eeva Salmi, Varsinais-Suomen liitto
Rinnakkaissessio 2: Ruokahävikin vähentäminen ja biokierrot
Puheenjohtajana erikoistutkija, ryhmäpäällikkö Juha-Matti Katajajuuri, Luonnonvarakeskus
13.00 Aloitussanat, erikoistutkija, ryhmäpäällikkö Juha-Matti Katajajuuri, Luonnonvarakeskus
13.05 Kansallinen ruokahävikkitiekartta - suuntaviivat kohti hävikin vähentämistoimia, tutkija Inkeri Riipi, Luonnonvarakeskus
13.30 Hävikkiä mittaamassa ja vähentämässä: ravitsemispalvelut ja ruoan uudelleenjakaminen, erikoistutkija Kirsi Silvennoinen, Luonnonvarakeskus
14.00 Porin kouluruokahävikki ilmastovaikutuksina ja hukattuina kaloreina, tutkija Jaakko Karvonen, Suomen ympäristökeskus
14.30 Tauko
15.00 Alueellisten jätevirtojen hyödyntäminen Keski-Suomessa, projektiasiantuntija Enni Huotari, Keski-Suomen liitto
15.30 Päätössanat, erikoistutkija, ryhmäpäällikkö Juha-Matti Katajajuuri, Luonnonvarakeskus
Rinnakkaissessio 3: Kiertotalous rakentamisessa
Puheenjohtajana yksikönpäällikkö Marjo Koivulahti, Ramboll Finland Oy
13.00 Aloitussanat, yksikönpäällikkö Marjo Koivulahti, Ramboll Finland Oy
13.05 Kiertotaloushankinnat ja kiertotalouden huomioiminen rakentamisessa, erikoistutkija, ryhmäpäällikkö Katriina Alhola, Suomen ympäristökeskus & lehtori, projektipäällikkö Hannamaria Yliruusi, Turun ammattikorkeakoulu
13.35 Kierrätysraaka-aineet maarakentamisessa, yksikönpäällikkö Marjo Koivulahti, Ramboll Finland Oy
14.00 Maatalouden PE-LLD jätemuovi kiertotaloudessa, projektiasiantuntija Simo Paukkunen, Karelia AMK
14.30 Tauko
14.55 Rakennustyömaan jätteiden lajittelun vaatimukset osaksi kilpailutusta, toimitusjohtaja Jarmo Ojalainen, Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli
15.20 Taidelaskuri rakennusmateriaalin valintaan, erityisasiantuntija Inka Mäkiö, Turun ammattikorkeakoulu
15.45 Päätössanat, yksikönpäällikkö Marjo Koivulahti, Ramboll Finland Oy
Toinen päivä (englanniksi) (27.10.)
Chair: Heidi Pirtonen, Finnish Environment Institute
8.30 Morning coffee
9.00 Opening words, Head of group, Daniel Montalvo, European Environment Agency
9.15 Introducing the Circwaste-project, Head of group, Project manager Tuuli Myllymaa, Finnish Environment Institute
Measuring circular economy
9.30 Development of social indicators, Senior researcher Kati Pitkänen, Finnish Environment Institute
10.05 Circular economy indicators in Finland in DMC, CMU, biogas utilization and municipal waste statistics, Senior statistician Tuomas Kaariaho, Statistics Finland
Chair: Sari Piippo, Finnish Environment Institute
Reaching recycling targets - experiences from EU LIFE projects
10.35 Waste management solutions in Latvia, Head of LIFE integrated project implementation division, Ministry of Environmental Protection and Regional Development, Latvia
10.50 NORDIC PLAST Polymer Materials Testing Laboratory, Armands Skutelis, Ltd. Nordic Plast
11.05 Polymer based waste as a resource for composite materials, Ģirts Salmiņš, Ltd. Econova Latvia
11.20 Lunch
Chair: Pekka Harju-Autti, Ministry of the Environment
12.20 To be confirmed
12.50 To be confirmed
13.20 PAYT systems and communication as tools to reach the recycling targets: ETRA and LIFE REthinkWASTE project, Riccardo Venturi, Etra S.p.a. - Energia Territorio Risorse Ambientali, Italy
13.50 Coffee break
14.20 A presentation from Finland: n.n.
14.40 Increased efficiency for biogas production and nutrient recycling, Research Scientist Ville Pyykkönen, Natural Resources Institute Finland
15.10 New composite products from plastics and fiber waste, Professor Mika Horttanainen, LUT University, Finland
15.30 Relevance of the LIFE IP concept as a tool for implementing EU strategies - experiences from Finland, ministerial adviser Pekka Harju-Autti, Ministry of the Environment, Finland
15.50 Discussion and final words: Head of Group, Project manager Tuuli Myllymaa Finnish Environment Institute and Ministerial adviser Pekka Harju-Autti, Ministry of the Environment
16.00 Closing of the event
Ilmoittautuminen
Voit ilmoittautua tilaisuuteen läsnä- tai etäosallistujaksi 20.10. asti:
Lisätietoja
Hankkeen projektipäällikkö, ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 1437
Tutkija Hanna Savolahti, etunimi.sukunimi@syke.fi, 029 525 1592
Projektiassistentti Waltteri Heikkilä, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 021