Verkkokoulutuksesta eväitä kestäviin ja innovatiivisiin julkisiin hankintoihin

Uutinen 31.7.2019 klo 16.30
Rahapuu piirroskuva
© Kuva: Pixaby

"Julkisilla hankinnoilla kestävä tulevaisuus" -verkkokoulutus tarjoaa kattavan opintopaketin kestävistä ja innovatiivisista julkisista hankinnoista. KEINO-osaamiskeskuksen verkkokoulutus on tarkoitettu kaikille, jotka tekevät merkittäviä ostopäätöksiä julkisilla rahoilla esimerkiksi kunnissa, sairaanhoitopiireissä, valtion palveluksessa tai seurakunnissa. Lisäksi se tarjoaa työkalun oppilaitoksille ja muille tahoille, jotka kouluttavat tulevia julkisen sektorin työntekijöitä.

Kestävissä julkisissa hankinnoissa otetaan huomioon ympäristö, sosiaaliset näkökohdat ja taloudellisuus. Kestävien ja innovatiivisten hankintojen avulla julkinen sektori voi tuottaa laadukkaampia palveluja ja tehdä taloudellisesti järkeviä hankintoja, joista syntyy vähemmän ympäristövaikutuksia ja jotka lisäävät hyvinvointia.

Julkisilla hankinnoilla merkittävä yhteiskunnallinen vaikutus

Suomen ympäristökeskuksen tuoreen selvityksen mukaan julkinen sektori tuottaa merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.

”Julkisen sektorin rakentamiseen ja energiaan liittyvillä valinnoilla, matkustus- ja kuljetuspalvelujen ostoilla sekä elintarvikehankinnoilla on suuria vaikutuksia päästöihin. Lisäksi julkisilla hankinnoilla voi olla iso rooli markkinoiden muuttajana: vaikkapa kunta voi tarjota ensimmäisen referenssin uudelle yrittäjälle ja olla etujoukossa ostamassa kestävämpiä ja innovatiivisia tuotteita ja palveluita”, sanoo yksi koulutuksen suunnittelijoista, erikoistutkija Annukka Berg Suomen ympäristökeskuksesta.

”Kokonaisuudessa julkisissa hankinnoissa on kyse valtavasta taloudellisesta vallankäytöstä, sillä niihin käytetään Suomessa vuosittain jopa 35 miljardia euroa. On siis tärkeää, että hankinnat ovat linjassa yhteiskunnan yleisten strategisten tavoitteiden kanssa”, Berg jatkaa.

Tukea hyvistä hankintaesimerkeistä

Verkkokoulutus auttaa ymmärtämään kestävien julkisten hankintojen merkityksen ja tarjoaa välineitä hankintojen tekoon. Koulutuksessa on mukana myös runsaasti hyviä esimerkkejä, joista voi ottaa oppia.

”Esimerkiksi Lappeenrannassa on hankittu ennakkoluulottomasti uusiutuvia energiamuotoja. Paikallisten yritysten ja korkeakoulujen kanssa käydyllä vuoropuhelulla on ollut keskeinen rooli näiden hankintojen suunnittelussa ja toteutuksessa. Lappeenrantalaisten ja muiden koulutukseen haastateltujen viesti on, että kun yritetään hankkia kestävästi ja innovatiivisesti, myös erehdyksiä sattuu ja niistä voi oppia”, kertoo Berg.

”Itselleni kirkastui koulutusta tehtäessä se, että kestävien ja innovatiivisten hankintojen teko on ennen kaikkea joukkueurheilua. On tärkeää rakentaa sellaisia tiimejä ja toimintatapoja, jotka tekevät joukkuepelistä mahdollisen. Tässä voi hakea mallia vaikka Tukholmasta, Vantaalta tai Tampereelta”, Berg jatkaa.

Verkkokoulutuksen ovat tuottaneet eOppiva ja Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen osaamiskeskus KEINO.
 

Lisää aiheesta:

Lisätietoa:

Erikoistutkija Annukka Berg, Suomen ympäristökeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


  • Tulosta sivu