Kestävän yhdyskuntarakentamisen oppeja Saksasta

Uutinen 22.11.2018 klo 14.15
Gutleutmatten 285
Gutleutmattenissa kokeillaan puukerrostalorakentamista. © Kuva: Eira Rosberg

Maailman kestävien kaupunkien verkosto ICLEI kutsui Lahden edustajat Saksaan, Freiburgiin kertomaan Lahdesta ja erityisesti CitiCAP-projektista Local Renewables – Urban transformation to circular economy -kongressiin lokakuussa. Lahden kaupungin edustajat tutustuivat matkalla myös Freiburgin ja Baselin uusiin kaupunkisuunnittelukohteisiin.

Baselin Erlenmatt-Ost on uusiutuvan energian näyteikkuna

Basel on muuttanut entisen ratapiha-alueen asuinalueeksi, jossa on otettu kestävyyden vaatimuksia esimerkillisesti huomioon. Erlenmatt-Ost -kaupunginosa saa energiansa pohjavedestä lämpöpumppujen avulla, ja energiaa varastoidaan ja säädellään suurten lämminvesitankkien avulla. Kortteleissa on yhteiskäyttösähköautoja, joiden akkuja käytetään energianvarastoina silloin, kun energiasta on ylitarjontaa.

Asuinalueella on asetettu niin taloudelliselle kuin sosiaaliselle kestävyydelle useita indikaattoreja. Yksi taloudellisen kestävyyden kriteeri on esimerkiksi asuntojen muunneltavuus. Lisäksi asuntojen maksimineliömääräksi yhdelle hengelle on määritelty 40 neliötä. Kriteerien noudattamista on edellytetty rakennuttajilta ja toimenpiteitä myös seurataan.

Kestävän kehityksen mukaista asumista Freiburgisssa

Toinen tutustumiskohde oli Freiburgin rakenteilla oleva Gutleutmatten -kaupunginosa, joka sijaitsee yhden kaupungin pääliikenneväylän ja raitiovaunureitin varrella. Osa kerrostalovaltaisen asuinalueen jo valmistuneista rakennuksista on puukerrostaloja

Freiburgissa kaupunki voi asettaa asuinaluekohtaisia vaatimuksia yksityisille rakennuttajille. Gutleutmattenissa sosiaalisten asuntojen osuuden on oltava 50 prosenttia koko asuntotuotannosta. Kustannukset ovat täysin rakennuttajan vastuulla, eli käytännössä kustannukset siirtyvät vapailla markkinoilla olevien asuntojen hintoihin.

Myös Gutleutmattenissa energia-asioihin kiinnitetään erityistä huomiota. Talot ovat energiatehokkaita ja noin puolet alueen tarvitsemasta energiasta saadaan kattojen aurinkopaneeleista sekä lämpöpumpuista. Energiajärjestelmää ohjaa Linux-pohjainen tietokone, joka seuraa ja priorisoi energiankäyttöä siten, että mahdollisimman vähän energiaa virtaa ulos alueen verkosta ja mahdollisimman vähän ostetaan sisään.

Asuinalueen suunnittelussa on huomioitu myös hulevesi ja rankkasateet. Autot ohjataan parkkihalleihin talojen alle, kuten Baselin kohteessakin, ja autopaikkojen määrää on rajoitettu.

”Konkreettiset esimerkit ovat hyviä tuliaisia tällaisista konferensseista. On hyvä nähdä paikan päällä, mitkä asiat nousevat ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kiertotaloudessa esiin muissa maissa", sanoo kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg Lahden kaupungilta.
 

Lisätietoa:

Kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg, Lahden kaupunki
Eira.Rosberg-Airaksinen@lahti.fi

 


  • Tulosta sivu