Kohti kiertotalouden menestysvuotta 2018

Uutinen 14.2.2018 klo 14.38
Tuuli Myllymaa 285

Vuodesta 2018 on vahvasti kehittymässä kiertotalouden verkostoitumisen ja yhteistyön menestysvuosi. Circwaste-hankkeen tavoitteena on kestävä jätehuolto ja kiertotalouden valtavirtaistaminen. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää yhteistyötä, sitoutumista ja yhteisiä tavoitteita yli hankerajojen. Iso loikka kohti kiertotaloutta otettiin, kun 10 edelläkävijäkuntaa tuli osaamisellaan mukaan Circwaste-verkostoon. Ilmassa on aitoa yhteistyön ja positiivisen tekemisen latausta - vuosi on siis kaikin puolin mahdollisuuksia täynnä!

Tärkeä askel otettiin jo viime vuoden lopussa. 100-vuotias Suomi ehti juhlavuoden päätteeksi saada uuden valtakunnallisen jätesuunnitelman, joka antaa suunnan jätealan tulevaisuudelle. Konkreettisia tiekarttoja hankkeen ydinalueilla tehdään parhaillaan ja ne valmistuvat syksyllä.

Jätesuunnitelman lähes kahdeksankymmenen toimenpiteen avulla Suomen jätehuolto tulee olemaan tärkeä osa suomalaista kiertotaloutta ja toimivia kierrätysmarkkinoita. Tavoitteena on säästää luonnonvaroja, luoda työpaikkoja, vähentää jätemääriä, lisätä kierrätystä ja arvometallien talteenottoa sekä poistaa vaaralliset aineet materiaalikierrosta.

Jätesuunnitelman lähes kaikkia toimenpiteitä yhdistää yksi seikka: niiden toteuttaminen vaatii useita vastuutahoja ja laajaa uudenlaista yhteistyötä läpi koko toimijakentän.

Laaja yhteistyö on edellytys jätesuunnitelman lisäksi myös kiertotalouden toteutumiselle. Kiertotalouden saavuttaminen edellyttää uudenlaisia liiketoimintamalleja ja kuluttajien käyttäytymisen muutosta, mutta ennen kaikkea se edellyttää aivan uudenlaista verkostoitumista, jotta tieto saadaan kulkemaan läpi arvoketjun.

Yksi arvokkaimmista tiedoista on kokemukseen perustuva tieto – ja etenkin hyviin kokemuksiin perustuva. Kiertotalouden edelläkävijäkuntaverkoston ja Circwaste-hankkeen yhteistyön yhtenä keskeisenä tavoitteena on kerätä tietoa hyvistä ja toimivista kiertotalouden ja kestävän jätehuollon esimerkeistä monistettavaksi kaikkien käyttöön. Näitä esimerkkejä varten rakennetaan kevään aikana kaikille avoin kohtaamispaikka ja tietopankki – Materiaaliloikka.

Mikään yksittäinen teko ei yksin riitä tekemään käänteentekevää muutosta vaan tarvitaan tuhansia ja satoja tuhansia pieniä tekoja, jotka yhdessä saavat aikaan muutoksen. Circwaste-hankkeen tavoitteena on käynnistää ja ylläpitää hyvien asioiden kierrettä.

Tervetuloa toimimaan itse hyvänä esimerkkinä ja dokumentoimaan onnistumiset Materiaaliloikkaan!

CIRCWASTE-hankkeen vastuullinen johtaja, Tuuli Myllymaa


  • Tulosta sivu