Maasta on moneksi

Uutinen 29.8.2017 klo 13.16
Maisemaa
 
Kahdeksan kilometrin päässä Turun kauppatorista sijaitsevalle Saramäen alueelle on kehittymässä Kiertomaa Oy:n materiaaliterminaali, jossa vastaanotetaan, varastoidaan ja kierrätetään muun muassa ylijäämämaata.

Kiertomaan tarkoituksena on löytää tehokkaampia keinoja kiviaineksen kierrättämiseksi sekä uusien kierätysmaa-ainesten hyödyntämiseksi. CIRCWASTE-hankkeen rahoituksella kehitetään verkkosovellus, jonka avulla alueen infrarakentajat sekä muut maa-ainesten käyttäjät löytävät toisensa helpommin. Lisäksi kehitetään kiviainespesuri.

”Hyvälaatuiset kiviainesvarat alkavat hiipua suurten kaupunkien lähistöltä. Haluamme lisätä ihmisten tietoisuutta, että myös maa-aines on kierrätettävää, Kiertomaa Oy:n ympäristögeologi Tiia Isotalo kertoo.

Puhtaat käsitellyt tai käsittelemättömät ylijäämämaat toimitetaan uudelleenkäyttöön. Ainoastaan täysin hyödyntämiskelvottomat maa-ainekset tullaan loppusijoittamaan.

”Esimerkiksi hiekoitussepelin uudiskäyttö ei ole toistaiseksi sellaisenaan mahdollista jäteluonteensa vuoksi”, Isotalo tietää.

Juttu on tiivistelmä Circwaste-lehdessä 1/2017 julkaistusta artikkelista

 


  • Tulosta sivu