Jyväskylä

Jyväskylä Kuokkalan silta
Jyväskylä Kuokkalan silta © Walmari/Kalevi Korhonen

Vetovoimainen 140 000 asukkaan Jyväskylä kasvaa vauhdilla. Tasokkaat asuinalueet palveluineen sekä monimuotoinen luonto tekevät Jyväskylästä viihtyisän kotikaupungin kaikenikäisille. Suosittu opiskelukaupunki on kannustava kasvualusta rohkeille ideoille. Osaava työvoima sekä innovatiiviset yritykset ovat resurssiviisaan kaupunkimme ylpeydenaiheita.

Mitä Jyväskylässä on jo tehty kiertotalouden edistämiseksi?

Jyväskylän seudulle on rakentunut biokaasuekosysteemi. Mustankorkean biokaasulaitoksen avaamisen jälkeen kaupunki yhteistyössä alueellisten toimijoitten kanssa on tehnyt työtä biokaasun jakeluasemien lisäämiseksi ja biokaasun liikennekäytön edistämiseksi Jyväskylän seudulla. Mukana tässä ns. tekosysteemissä on myös muita biokaasuntuottajia, kuten Gasum Oy ja Metener Oy.

Jyväskylän Energian ja yliopiston kemian osaajien yhteistyönä on syntynyt teknologia, jonka avulla elektroniikkaromusta erotellaan jalometalleja ja harvinaisia maametalleja. Teknologialla on huikea potentiaali globaaleille markkinoille.

Kokeilemme yhdessä kaupunkilaisilta saatuja kiertotaloutta edistävää arkea mahdollistavia ideoita käytännössä. Laajasti levinnyt Hukkalounas-kokeilu on näistä oiva esimerkki.

Tavoitteet Edelläkävijäkuntana

Tavoittelemme pitkäjänteisesti ja systemaattisesti resurssiviisautta; pyrimme jätteettömäksi ja hiilineutraaliksi. Edistämme asukkaitten ja yrityksien mahdollisuuksia kiertotaloutta toteuttavaan arkeen. Teemme innovatiivista yhteistyötä sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Opimme ja löydämme yhdessä parhaat ratkaisut globaaleihin haasteisiin.

Lisätietoa

Julkaistu 20.11.2017 klo 8.47, päivitetty 29.1.2020 klo 12.31
  • Tulosta sivu