Kemikaaliviisaat hankinnat kiinnostivat Tampereella

Uutinen 25.3.2019 klo 10.36
Dekantterit 285

Julkisissa hankinnoissa voidaan vaikuttaa merkittävästi tuotteiden turvallisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen, kun niiden sisältämät kemikaalit huomioidaan ajoissa. Ekomerkit, kuten joutsenmerkki, auttavat kuntia kemikaaliviisaissa hankinnoissa.

Joukko Tampereen kaupungin hankkijoita kokoontui maaliskuussa kuulemaan, mistä kemikaaliviisaissa hankinnoissa on kyse ja miten niitä voidaan kunnassa edistää. Aiheesta kertoi projektipäällikkö Hannamaria Yliruusi Turun ammattikorkeakoulusta.

Yliruusi korosti kemikaalitietoisuuden merkitystä kunnille. Tietoa kemikaalien aiheuttamista terveys- ja ympäristöriskeistä tarvitaan, jotta niiden vähentäminen koetaan tärkeäksi ja että toimeen todella ryhdytään. Lisäksi on tärkeää tiedostaa, että haitallisten aineiden vähentäminen on koko kaupungin asia.

Haitallisia aineita on tuhansia ja hankintoja tehdään kunnissa jatkuvasti. Siksi toimenpiteet kannattaakin priorisoida. Kunnassa voidaan esimerkiksi keskittyä tiettyihin aineisiin ja tiettyihin hankintoihin. Yliruusi muistutti, että haitallisten aineiden huomioimiseen on olemassa valmiita työkaluja, joita esitellään esimerkiksi Turun ammattikoreakoulun julkaisemassa Kemikaaliviisaat julkiset hankinnat -oppaassa.

Ekomerkeistä apua kemikaalien hallintaan

Ekomerkit ovat työkaluja, joiden avulla voidaan vähentää ostettavan palvelun tai tuotteen haitallisia aineita.

Esimerkkinä tilaisuudessa keskusteltiin Hyvinkään päiväkodin hankinnasta. Syksyllä 2017 toimintansa aloittanut kunnan suurin päiväkoti on rakennettu joutsenmerkin kriteerien mukaan. Koska rakennuksen materiaaleille käytettiin joutsenmerkin kriteereitä, ei kilpailuttajien tarvinnut miettiä vaatimuksia esimerkiksi rakennuslevyjen formaldehydipäästöille tai sille, pitääkö lattiamateriaaleista kieltää ftalaatit. Ekomerkittyjen materiaalien käyttö toi hankintaan suuren joukon haitallisille aineille suunnattuja vaatimuksia.

Tampereella todettiinkin, että ekomerkkejä kannattaa käyttää niin pienissä kuin suurissa hankinnoissa kiertotalous- ja kemikaaliviisauden edistämiseksi.

Lisätietoa