Turku AMK, Kemin Digipolis Oy ja Pirkanmaan liitto mukaan Circwaste-hankkeen palvelukeskukseen

Uutinen 9.1.2019 klo 16.00
Turku AMK 285
Kuvassa Hannamaria Yliruusi, Sonja Lankiniemi, Piia Nurmi, Inka Mäkiö ja Milla Popova Turku AMK:sta. Kuvaaja: Martti Komulainen

Suomen ympäristökeskuksen vetämä kiertotalouden palvelukeskus laajenee, kun Turun ammattikorkeakoulu, Pirkanmaan liitto ja Kemin Digipolis Oy tulevat mukaan palvelukeskuksen toimintaan tukemaan kiertotalouden alueellista ja edelläkävijäkuntien työtä.

Turku AMK:n rooli Circwaste-hankkeessa kasvaa

Turku AMK etsii yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa keinoja julkisten hankintojen materiaalitehokkuuden lisäämiseksi.

”Pääosassa ovat kaupungeilta tulevat hankintoihin liittyvät toimeksiannot, joihin etsimme ratkaisuja. Lisäksi koostamme ohjeita, tietoa sekä hyviä esimerkkejä kaupunkien käyttöön”, sanoo Piia Nurmi, tutkimusryhmän vetäjä Turun ammattikorkeakoulusta.

 
 

Lisäksi Turku AMK kerää ja jakaa tietoa kiertotalouden rahoitusmahdollisuuksista, järjestää koulutustilaisuuksia ja avustaa edelläkävijäkuntia tiekarttatyössä. Turku AMK on menestynyt parhaiten suomalaisista ammattikorkeakouluista ulkopuolisen rahoituksen saamisessa.

Turun ammattikorkeakoululla on vankka kokemus myös kansainvälisistä hankkeista. Noin 30 prosenttia ammattikorkeakoulun projekteista on kansainvälisiä.

Circwaste on Turku AMK:lle tuttu, sillä se on mukana biokaasun tuotantoon liittyvässä osahankkeessa.

Circwaste-hanke laajenee pohjoiseen

Kemin teknologiakylä Digipolis on Lapin suurin teknologiakeskus, jossa toimii reilut 50 yritystä ja organisaatiota sekä työskentelee noin 500 työntekijää. Digipolis järjestää Pohjois-Suomessa esimerkisi teollisten symbioosien työpajoja. Digipoliksella on kattava tieto alueen teollisuuden sivuvirroista ja niiden pohjalta tehdään jatkuvasti kehitystyötä yhdessä yritysten kanssa.

”Circwaste-hankkeessa tullaan jatkamaan ja edelleen kehittämään pitkäjänteistä työtä teollisen kiertotalouden parissa, yhteistyössä yritysten kanssa”, projektipäällikkö Teemu Saralampi sanoo.

kemi_digipolis
Kuvassa Sanna Tyni Lapin AMK, Tiina Puotinen Digipolis, Kari Poikela Digipolis, Tero Antinaho Digipolis, Jukka Teräs Digipolis ja Teemu Saralampi Digipolis
 

 


 

 

 

 

 

 

Kiertotaloudesta työkaluja ilmastotyölle

Pirkanmaan liitto vastaa materiaalikatselmusten teosta osana teollisten symbioosien edistämistä yhdessä Turku AMK:n ja Digipoliksen kanssa. Pirkanmaan liitolla on kokemusta kiertotaloushankkeista niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Se on myös mukana juuri alkavassa EU-rahoitteisessa Life IP CANEMURE -ilmastoprojektissa.

Petri_Räsänen_Hannele_Tiitto2 (285)
Kuvassa Hannele Tiitto ja Petri Räsänen Pirkanmaan liitosta

”Kiertotalous on yksi Pirkanmaan maakuntaohjelman ja älykkään erikoistumisen kärjistä. Circwaste-hankkeessa voimme tiivistää yhteistyötä muiden edelläkävijäalueiden kanssa ja luoda työkaluja vaikuttavalle ilmastotyölle", sanoo Pirkanmaan liiton innovaatio- ja tulevaisuustyön johtaja Petri Räsänen.

Circwaste-hankkeen keskeisenä tehtävänä on kerätä hyviä käytäntöjä ja levittää niitä Materiaaliloikka-palvelun avulla. Turku AMK, Digipolis ja Pirkanmaan liitto tuovat oman vahvan panoksensa kiertotaloutta tukevien toimenpiteiden levittämiseen Suomessa.

Lisätietoa